Nyt kun me pääsemme ehkä taas liikkumaan melko vapaasti tulee ajatelleeksi, miksi ihminen ylipäätänsä liikkuu paikasta toiseen. Mikä vimma ajaa ihmistä liikkumaan, kun yhtä hyvin voisi istua yksin paikallaan hiljaa nurkassa.
Paimentolaisten on pakko, koska koko homma perustuu liikkumiseen. Pitää mennä sinne missä karja laiduntaa. Missä ruoho vihertää, vesi virtaa ja jäkälä kasvaa. Ja se on säästä, ilmastosta ja vuodenajasta kiinni. Kun paimentolaisten pitää koko ajan olla valmiina lähtemään liikkeelle, niin ne ei voi raahata paljon roinaa ja rojua mukanaan. Pitää keksiä joku toinen ja kevyt systeemi, jolla elo ja olo tehdään mukavaksi.
Vanhassa testamentissa kerrotaan arkusta, jossa Herran valitsema, eripurainen ja niskoitteleva paimentolaiskansa kantoi Mooseksen laintauluja erämaavaelluksen aikana Egyptistä luvattuun maahan. Se oli tehty akasiapuusta, kullattu ulkoa ja sisältä, kooltaan 2,5 kyynärää pitkä ja 1,5 kyynärää leveä sekä korkea. Sen sivuilla oli neljä rengasta, jonka läpi kantokorennot pujotettiin. Ja kannen päällä vielä kultaiset kerubit. Aina kun ne pysähtyi, ne rakensi sen ympärille ilmestysmajan ja jemmas arkun esiripun taakse, niin ettei kukaan voinut nähdä sitä. Aina siihen asti, kunnes ne pääsivät perille Kaanainmaahan ja Salomon rakensi temppelinsä.
Paimentolaisilla oli yksi ongelma: mitä paremmin asiat meni, sitä enemmän ihmisiä syntyi ja sen pidempään ne eli. Koko ajan syntyi lisää suita syötettäväksi ja karjaa ruokittavaksi. Tarvittiin lisää laidunmaata. Sitä piti lähteä hakemaan aina vaan kauempaa ja kauempaa, missä ruoho kasvoi vihreämpänä. Alkoi kansainvaellukset. Yksi sakki lähti liikkeelle ja työnsi toista edellään. Euroopan ja Aasian väestöt velloivat laidalta toiselle. Monet sympaattiset sakit - kuten Hunnit, Visigootit, Ostrogootit, Langobardit, Vandaalit, Tataarit ja Mongolit - tuli ja meni ja jätti jälkeensä monenkirjavia tapoja ja tottumuksia, jopa tyylejä, joiden alkuperästä ei ole ihan tarkkaa tietoa, kun ne lähti veke usein yhtä nopeasti kuin ne oli tulleetkin.
Mongolijohtaja Kublai Khan, joka hallitsi puolta maailmaa, suurempaa valtakuntaa kuin Aleksanteri Suuri tai Rooman valtakunta aikanaan, kuljetti palatsiaan neljän elefantin selässä matkallaan Aasian halki, valloittamaan itää ja länttä. Kyky kuljettaa kaikkea loistoa ja mukavuutta mukanaan halki mantereen on tämän paimentolaishallitsijan elämäntavan ja vallan osoitus. Siihen se kans kaatui. Se oli niin mukavuudenhaluinen, että se ei lopulta itse jaksanut nousta hevosen selkään ja kuoli ylensyöntiin, viinaan ja lihavuuteen.
Kalusteiden idea on siinä mielessä ristiriitainen, että toisaalta ne ovat käsitteen Mobilier mukaisesti liikuteltavaa omaisuutta. Erotuksena kiinteistöstä. Mutta toisaalta ne ovat todistus ihmisen halusta asettua pysyvästi paikalleen. Ensimmäiset kalusteet olivat itseasiassa säilytyskalusteita, erilaisia arkkuja ja kirstuja, joissa arvokkaita asioita oli helppo säilyttää ja kuljettaa mukanaan. Kun keskiajalla olot oli vähän epävakaat piti ihmisten olla koko ajan valmiina lähtemään nopeasti liikkeelle kaikki maallinen omaisuus mukanaan.
Jos katsoo keskiaikaisia kalusteita niin huomaa, että ne on yksinkertaisista laudanpalasista kiilatapeilla kasattuja helposti koottavia kalusteita. Näkee heti, että tässä liitosratkaisussa ei ole kyse vain yhdestä tavasta liittää osia toisiinsa vaan nimenomaan siitä, että ne on nopea purkaa ja kasata. Pöydät ja ensimmäiset istuimet kuten penkit olivat yksinkertaisia pukkijalkojen varaan laskettuja lautoja.
Paljon myöhemmin, kansainvaellusten päätyttyä, olojen vakiinnuttua ja rauhoituttua valtioiden, kuningas- ja ruhtinaskuntien sekä kaupunkivaltioiden synnyttyä alkoi linnojen ja palatsien rakentaminen. Varallisuuden kasaantuminen synnytti ihan muita syitä käydä sotaa. Niin kauan kuin laillisen väkivallan laillisuudesta oli eripuraa (eli kenelle se kuului), siitä tapeltiin ympäri Eurooppaa ja armeijat ryöstivät valloittamansa alueet, joissa oli jotain valloitettavaa ja ryöstettävää.
Olot valloitetussa maassa oli suurin piirtein samat kun siellä mistä lähdettiin. Aatelisto asettui aateliston linnoihin, palatseihin ja kartanoihin. Kaikki ne mukavuudet, joihin oli kotona totuttu oli saatavilla, ne piti vaan ottaa väkisin haltuun. Tavalliset sotamiehet pantiin maataloihin, talleihin, navettoihin, latoihin ja maatienvarsille. Sotajoukkojen huolto hoidettiin ryöstämällä kaikki vastaantuleva. Eli mentiin vaan sinne missä oli jotain ryöstettävää. Parhaita kohteita olivat rikkaat kaupungit. Palkka maksettiin sotasaaliina.
Napoleon yritti tehdä tästä hajaannuksesta lopun ja yhdistää kaikki keskenään riitelevät isot ja pikkuvaltiot oman valistuneen näkemyksensä mukaisesti yhdeksi isoksi valtakunnaksi. Ikävä kyllä sen vastustajat oli asiasta ihan eri mieltä.
Napoleon keksi, että voiton salaisuus sodassa on armeijan liikkuvuus, ei sen koko. Se rakensi systeemin, joka perustui kevyeen kalustoon ja nopeaan liikkumiseen. Siihen tarvittiin koottavia kalusteita, hyvin säilyvää ruokaa ja säilykepurkkeja. Italian ja Egyptin matkat menivät hyvin. Mutta Venäjän reissu meni huonosti; sinne lähti 400 000 sotilasta ja vain 10 000 tuli takaisin. Se reissu meni Napoleonilta pitkäks, venäläinen poltti kaiken perääntyessään, hevosilla ei ollut kauraa eikä miehillä kattoa pään päällä. Sit tuli talvipakkaset ja koko armeija paleltui hengiltä. Kaiken huipuksi ne hajaantuneet ja eripuraiset eurooppalaiset pikkuruhtinaat yhdisti voimansa ja päätti, että nyt tää Napoleonin pelleily saa riittää. Ne kokos voimansa ja voitti sen Waterloossa. Ne heitti sen Saint Helenan saarelle kenttäsänkyineen johon se sit kuolla kupsahti vuonna 1821.
Mikä saa ihmisen liikkeelle, vaikka matkalle lähtö on aina vähän riskaabeli hanke? Kun keräily, metsästys ja kalastus ei enää ole ravinnon hankkimisen ja toimeentulon edellytys ja kun maanviljelys oli tehnyt toimeentulosta paikkaan sidotun. Elinolot paranivat, hyvinvointi lisääntyi ja väestö kasvoi. Mutta jossain vaiheessa viljeltävää maata ei enää riittänyt kaikille. Mitä tehdään? Vanhin poika peri maatilan, asettui taloksi ja nuoremmat sai lähteä etsimään toimeentuloa muualta. Mutta kun tilanne oli täsmälleen sama naapurissa, piti lähteä paljon kauemmas riehumaan. Näin tekivät viikingit Skandinaviassa ja puukkojunkkarit Härmässä.
Englanti on paraatiesimerkki. Nopeasti kasvava väestö pienellä saarella - pattitilanne. Territoriaalisesta ekspansiosta tuli valtion virallinen politiikka. Ensin valloitettiin Irlanti, sitten lähdettiin mesoamaan kanaalin toiselle puolelle Normandiaan ja Ranskaan. Mutta siellä oli nurkat täynnä väkeä ja hyvin järjestetty keskushallinto sekä vahva hallitsija, Kaarle Suuri. Piti lähteä paljon kauemmas - merten taa. Kun vettä oli joka puolella ympärillä, piti rakentaa laivasto. Ja sen ne tekivät paremmin kuin kukaan muu. Myös hollantilaisilla oli sama ongelma, vähän maata ja paljon sakkia. Mutta ne valitsivat toisen tien, eli trokaamisen ja kaupankäynnin. Ja saavutti suunnilleen saman tuloksen mutta ilman väkivaltaa.
Kun englantilaisen yläluokan nulikat lähtivät valloittamaan tunnettua ja tuntematonta maailmaa, niin ne otti mukaansa kaikki mukavuudet joihin ne oli kotona tottuneet. Ne kuljetti mukanaan ihan kaikkea. Palvelijoita, sänkyjä, nojatuoleja, baarikaappeja, peilejä ja kylpyammeita. Me saamme kiittää tätä etuoikeutettua ja turhautunutta sakkia monesta iloa, mukavuutta ja virkistystä tuottavasta asiasta.
Kun alkuasukkaita ei koko ajan voinut hakata ja aika kävi pitkäksi, niiden piti keksiä jotain ajanvietettä ja huvitusta. Turhautuneiden siirtomaaupseerien ajanviettotapoihin kuului enemmän tai vähemmän hillitty kilpailu. Siis urheilu. Urheilu on voimankäyttöä ja -näyttöä, mutta sen käyttöä on säädelty. Ja se on peliä, siinä mielessä, että sillä on pelisäännöt. Peliin ei voi osallistua, ellei tunne pelisääntöjä eikä menestyä ellei noudata niitä. Fair play. Muuten se on huijaamista ja fuskaamista. Se on leikkiä, koska voittamisen ja häviämisen seuraukset ovat vaarattomia. Ja huomatkaa: pelin kulkua ja sääntöjen noudattamista valvoo puolueeton tuomari, joka ei itse osallistu peliin vaan istuu tuolilla muiden yläpuolella ja jakaa oikeutta. Syntyi kriketti, kroketti, keilailu ja golf. Curling, poolo, biljardi, verkkopallo, sulkapallo ja sun muut lajit.
Ja kun sekään ei enää ollut oikein sopivaa alkoi tämä vapaa-aikaa ja varallisuuta omaava vaarallisiin tilanteisiin tottunut sakki seikkaileman ihan muuten vaan. Luonnontieteellisessä intressissä. Alkoi löytöretkeily. Kaukaiset saaret, luoksepääsemättömät sademetsät, loputtomat aavikot, rajattomat jäätiköt ja mittaamattoman korkeat vuoret. Ympäri maailmaa. Navat ja huiput. Se oli vaarallista ja vaikeaa hommaa. Siihen tarvittiin kantajia, palvelijoita, orjia ja oppaita.
Britit kilpaili italialaisten, saksalaisten ja ranskalaisten kanssa siitä, kuka ensimmäisenä valloittaa maailman korkeimman vuoren, Mount Everestin. Ne lähetti retkikunnan toisensa jälkeen etsimään keinoa ja väylää sinne pääsemiseksi. Tässä Royal Geographical Society and the Alpine Club Everest Expedition 1921. Paras niistä, Robert Mallory istuu vasemmalla eturivissä. Se yritti kolme kertaa kiivetä Everestin huipulle, lopulta sille kävi huonosti ja se jäi sille tielle. Sen jäljiltä löydettiin hopeisia haarukoita ja veitsiä, joiden monogrammeista se tunnistettiin.
Lopulta tiibetiläinen sherpa Tenzing Norgau ja uusiseelantilainen mehiläistenhoitaja Edmund Hillary kaksistaan ja kevyemmällä varustuksella kuin kukaan muu onnistui hommassa vuonna 1953.
Carl Gustav Mannerheim teki kaikkea tätä ja paljon muutakin. Hän soti, metsästi, seikkaili ja vakoili vielä päälle ja omaksui tietenkin tähän elämäntapaan kuuluvat tavat ja tottumukset käyttäytymisessään, pukeutumisessaan ja kalustuksessaan. Mannerheimin makuuhuone Kaivopuistossa on hyvä esimerkki. Carl Gustav oli tosi tarkka kotinsa sisustuksesta, kalustuksesta ja tyylistä. Ja teki yksityiskohtaiset suunnitelmat ja ison remontin Fazerilta vuokraamaansa huvilaan 30-luvulla niin, että se vastasi hänen säätynsä ja elämäntapansa vaatimuksia.
Ja lopuksi, kun kaikki oli löydetty ja kun kaikki oli kartoitettu, yhtään valkoista läikkää ei enää ollut pallon päällä alkoi ns. kulttuurimatkailu. Le Grand Tour. Jokaisen yläluokan kersan piti viimeistellä kasvatuksensa, koulutuksensa ja maailmankuvansa pitkällä matkalla antiikin maailmaan. Piti päästä Välimeren rannalle ja länsimaisen kulttuurin kehtoon. Nähdä Rooma, Ateena ja Cap Sunionin Poseidonin temppeli laskevassa ilta-auringossa. Syntyi turismi, siis ympäriajelu. Vai miksi sitä pitäisi kutsua. Ja se levisi lopulta koko kansan pariin.
Le Grand Tourille lähteneet matkustivat aluksi paikoissa, joissa mukavuudesta ei ollut tietoakaan. Vaikeissa paikoissa Alppien yli heitä kannettiin kantotuoleissa ja aasien tai muulien selässä. He matkustivat hevosvetoisilla vaunuilla, höyrylaivoilla ja junilla. Myöhemmin autoilla ja lopulta lentokoneilla.
Turisti on matkamies, joka vaeltaa vieraalla maalla ilman mitään syytä tai tarkkaa päämäärää. Puhtaasta mielenkiinnosta ja uteliaisuudesta. Jossain taustalla on tietysti idea löytää tie takaisin menetettyyn maanpäälliseen paratiisiin. Romantikot kuten Lord Byron ja William Blake ylittivät Alpit ihaillen sen koskematonta luontoa, vuoriston jylhiä maisemia, solia, rotkoja ja vesiputouksia, matkalla ikuistamaan antiikin kulttuuria, sen raunioita, arkkitehtuuria ja taideaarteita.
Kamppaniakalusteissa on materiaali, rakenne ja muoto kohdallaan. Kaksi niiden keskeistä ominaisuutta on painon ja tilavuuden säästäminen. Tyypillisiä kamppaniakalusteiden materiaaleja ovat puu, nahka ja vahva markiisikangas - painon vähentämiseksi. Kokoon taittuva saranoitu rakenne kuten viuhka ja sateenvarjo - tilan säästämiseksi. Jos ollaan tosi tarkkoja, niin kuin me ollaan, huomataan niissä toimivan ja tehokkaan rakenteen peruspiirteet, eli materiaalin vetolujuuden ja puristuslujuuden jäsentely niin, että syntyy hieman joustava kokonaisuus. Yksinkertaisesti nerokas ratkaisu ja rakenne.
Aina yhtä skarppi, varma ja tarkka Cambridgen filosofian professori Georg Henrik Von Wright yhteiskuvassa, jos mahdollista, vielä tarkemman filosofi Ludvig Wittgensteinin kanssa istuu tietenkin klaffattavalla tuolilla. Millä muullakaan?
Safarituoli jäi elämään, kun siitä tuli ohjaajantuoli. Jos ei itse pääse maailman ääriin niin voi katsoa elokuvia, joissa sinne mennään. Seikkailuelokuvissa heilutaan vaarallisissa paikoissa, viidakossa, valtamerillä, vuoristossa ja aavikolla. Ja ohjaajat istuvat presiis niin kuin siirtomaaupseerit ja valkoiset suurriistan metsästäjät. Ohjaajan tuntee siitä, että se nojaa rennosti taaksepäin ja näyttää siltä kuin se hallitsisi tilanteen täysin. Sen ei tartte näyttää siltä, että se yrittäisi tehdä jotain tärkeää, kun se homma kuuluu näyttelijöille.
Kun työajaksi oli kovan kädenväännön jälkeen sovittu 8 tuntia päivässä, 5 päivää viikossa ja 11 kuukautta vuodessa, oli työläisillä ensimmäisen kerran elämässään niin sanottua vapaa-aikaa. Mutta mitä sillä pitäisi tehdä? Piti lähteä liikkeelle, kun kerran voi ja sai. Syntyi turismi ja massaturismi. Mutta samalla tavalla kuin paremmassa asemassa olevat aikanaan, myös työväenluokka halusi vasta saavutetut mukavuudet kalusteineen mukaansa. Tämän tavan sympaattisimpia ja pisimmälle vietyjä ilmenemismuotoja on tietenkin karavaanarit, joita etuoikeutetussa asemassa olevat ovat jostain syystä aina pilkanneet.
Moni modernin kalustesuunnittelun pioneeri pyrki eroon vanhoista kertaustyyleistä tai tyylistä ylipäätänsä ja otti oppia näistä kamppaniakalusteista. Niiden telos oli funktionaalisuus, hyvä toimivuus. Näistä keveistä, rakenteeltaan ja materiaaleiltaan kekseliäistä kalusteista tuli 20-luvun suunnittelijoiden esikuvia. Ajatellaan vaikka Marcel Breuerin Wassily-tuolia tai argentiinalaisten Jorge Ferrari-Hardoyn, Juan Kurchan ja Antonio Bonetin Lepakkotuolia.
Tanskalaiset naapurimme tekivät tästä lajista oman spesialiteettinsä. Kaare Klint, Mogens Koch ja Poul Kjaerholm. Myös ruotsalaiset Börge Lindau & Bo Lindegranz ja Åke Axelsson kunnostautuivat suunnittelemalla toinen toistaan hienompia variaatioita keveistä ja koottavista kamppaniakalusteista. Tästä teemasta kiinnostuneille lukijoille voi suositella tanskalaisen monitoimimiehen ja pohjoismaiden laadukkainta designlehteä Mobiliaa toimittaneen Per Mollerupin inspiroivaa kirjaa Collapsibles.
Riippumatta siitä kuinka vakaat olot on saatu aikaan täällä maan päällä, täytyy meidän kaikkien lähteä lopuksi yhdelle pitkälle ja epävarmalle matkalle tuonpuoleiseen. Se on tunnetusti pitkä ja vaivalloinen matka ja mukaan tarvitaan kaikenlaisia arvolle kuuluvia varusteita ja vehkeitä. On pukeuduttava hyvin. Tarvitaan myös hyvin rakennettu matka-arkku, jossa matka sujuu mukavasti. Monissa uskonnoissa päälle pannaan lopuksi enemmän tai vähemmän huolella kasattu kivikasa, niin ettei koko komeus vahingossa leviäisi käsiin ja lentäisi taivaan tuuliin.
"Tout le malheur des hommes est de ne savoir pas demeurer en repos dans une chambre" Blaise Pascal, 1670
11.8.2020 Martin Relander
コメント