Koulut pyörii. Kaupungin kaduilla kulkee pikkulapsia, nuoria ja ei niin nuoria aikuisia matkalla kouluun.
Koulu on kulttuurin kehto ja kasvun paikka. Koulu on jatkuvuuden tae ja takuu siitä, että asiat pysyvät oikeassa järjestyksessä, jossa ne nyt – joidenkin mielestä ovat niin kuin niiden pitääkin olla.
Koulu on latinaksi schole. Se tarkoittaa vapaa-aikaa, vapautta tuottavasta työstä ja ympäröivän yhteiskunnan vaatimuksista. Se on mikrokosmos, pienoismaailma, jossa voi ottaa leikin vakavasti ja leikkiä vakavilla asioilla.
Koulu on viisauden viljelyä. Keskustelua ja oppineitten väittelyä. Skolastista saivartelua. Teesi, antiteesi ja synteesi. Hämäriä ajatuksia, ajatuskulkuja, ajatusten tyhjäkäyntiä, hiusten halkomista, pilkun viilaamista ja nollatutkimusta. Mutta koulussa rakennetaan vähitellen tiedon portaita ja tikapuita taivaaseen.
Kuten muistamme, alkujen alussa ihmiset kokoontuivat yhteen jossain Mesopotanian tasangolla. He sanoivat toisilleen, rakentakaamme taivaaseen asti ulottuva torni. Mutta jostain syystä Jahve ei tykännyt tästä ajatuksesta vaan suuttui kovasti. Hän hävitti tornin maan tasalle, hääti ihmiset kaikkiin eri ilmansuuntiin ja sekoitti heidän kielensä niin että sen jälkeen ei kukaan ihminen ole ymmärtänyt kunnolla toista ihmistä. Baabelin torni on tietenkin vertauskuva. Metafora. Ihmisen pyrkimykselle nousta omin voimin korkeammalle tasolle. Se on hybris. Ihmisen yritys ylittää itsensä ja muistuttaa jollain tavalla jumalaa.
Kun opitaan ajattelemaan ja ajatukset pannaan muistiin ja painetaan paperille, syntyy kirja. Ja kun kirjat kerätään yhteen, syntyy kirjasto. Antiikin aikana Ptolemaijos I alkoi rakentamaan Aleksandrian kirjastoa Egyptiin. Kirjat kerättiin yhteen kaikilla kuviteltavissa olevilla tavoilla, hyvällä ja pahalla. Lahjoittamalla, ostamalla tai väkipakolla. Kaikki Aleksandrian satamaan purjehtineet laivat tarkastettiin ja joka ikinen kirja, joka laivasta löydettiin, takavarikoitiin kopioitavaksi. Kaikki sen ajan tieto koottiin yhteen. Kokoon saatiin 400.000 kirjaa ja kääröä. Kirjasto rakennettiin taiteen muusien temppelin Museionin viereen. Sen kokoelmat, käytävät, ruokailu-, luku- ja luentosali sekä puutarha muodostivat campuksen. Se oli aikansa tutkimuskeskus, jossa Eukleides, Arkhimedes, Aristofanes ja Herofilos esittivät ja kehittivät ajatuksiaan. Campuksella syötiin, juotiin, keskusteltiin ja käyskenneltiin rauhallisesti, luettiin, luennoitiin, tutkittiin ja opetettiin aikansa tietoa ja kulttuuria.
Kirjat oli järjestetty ja luokiteltu luontevasti. Laki ja retoriikka, epiikka, tragedia ja komedia, sekä lyriikka, runous, historia, lääketiede, matematiikka, luonnontiede, sekä meitä erityisesti kiinnostava luokka – sekalaiset oli pantu omiin lokeroihinsa. Näin kaikki tieto, jota pidettiin tietämisen arvoisena, oli järjestetty meidän tuntemallamme tavalla. Sisäänkäynnin päälle oli kirjoitettu: Tässä paikassa sielu saa levätä. Mutta ikävä kyllä kirjasto paloi epäselvissä olosuhteissa maan tasalle.
Vitruvius sanoi, että tulevien sukupolvien tulee tuntea kiitollisuutta tästä ihmiskunnan muistista. Sillä he eivät vaienneet ja pitäneet tietoa vai omana tietonaan, vaan kirjoittivat ajatuksensa paperille muiden luettavaksi.
Vanhin kirjasto sijaitsee Siinain erämaassa, ortodoksisessa Saint Catherinen luostarissa. Se on toiminut 1200-luvulta lähtien ja säilynyt vuosisatoja suljettuna ja muuttumattomana kirjaviisauden sijana. Paitsi, että sen kaikkein arvokkaimmat aarteet, kirjat ja ikonit on jo kauan aikaa sitten viety vilpillä, viekkaudella ja vääryydellä pois eri puolille maailmaa, Venäjälle, Saksaan ja Englantiin.
Maailman vanhin, noin vuonna 340-400 kirjoitettu raamatun käsikirjoitus, Codex Sinaiticus löytyi sieltä. Hullun tanskalaisen kuninkaan, Kristian VII lähettämä retkikunta löysi luostarin jo 1700-luvulla, mutta ei päässyt sisään, koska Kairon patriarkan suosituskirje oli unohtunut matkan varrelle. Sata vuotta myöhemmin paikalle tuli saksalaisia ja venäläisiä tiedemiehiä ja roistoja, jotka yksinkertaisesti vain veivät sen pois. Mutta 30-luvun kovassa rahapulassa bolsevikkien oli pakko myydä kirja-aarre englantilaisille ja nyt se on British Libraryssa.
Näyttää siltä, että ihmiskunnan arvokkaimmat aineettomat saavutukset ja ajatukset syntyvät näissä joutilaisuuden tiloissa, joita ei ole tarkoitettu mihinkään kovin hyödylliseen. Kirjanoppineiden kiireetön, maailman menosta vapaa, ajattelun, keskustelun, lukemisen ja kirjoittamisen paikka, on paikka, jossa on tilaa ja aikaa ajatella asioita, joita kukaan ei pyydä ajattelemaan. Ehkä hyvät ideat syntyvät vain tallaisissa tiloissa ja tilanteissa, joissa mikään ei ole etukäteen suljettu pois laskuista.
Kaikki vanhat englantilaiset ja amerikkalaiset eliittikoulut ja huippuyliopistot, Oxford, Cambridge, Stanford, Harvard, Princeton ja Yale on rakennettu tämän luostarilaitoksen kaavan mukaisesti. Ne on rakennettu yhteiskunnan laitamille, kaupungin ulkopuolelle ja keskelle puistoa.
Koulu on laitos muiden, kirkko, sairaala-, pankki, kasarmi- ja vankilalaitosten joukossa. Sillä on omat rakennukset, henkilökunta ja virat. Kaikkien laitosten ensimmäinen tehtävä on tehdä selvä ero sen sisäpuolella ja ulkopuolella olevien välille. Sisään ei tulla eikä ulos mennä, noin vain muina miehinä. Vaan sisään pääsemiseen tarvitaan koe ja ulos pääsemiseen jonkinlainen tentti. Todistukseksi annetaan paperi käteen ja omituinen hattu päähän.
Koululaitoksella on omat käytöstavat ja ohjesääntönsä, mitä saa ja mitä ei saa tehdä. Sillä on omat palkitsemis- ja rangaistustapansa ja järjestelmänsä. Leimat, papukaijamerkit, lippalakit ja hymypoikapatsaat, karttakeppi, nurkkaan paneminen, jälki-istunto ja ehdot - pahimmassa tapauksessa, jos niistä ei selviä, luokalle jääminen.
Mutta kaikki eivät ole koulun päämääristä ja ansioista samaa mieltä. Jean-Jacques Rousseaulla oli kyyninen ihmiskuva ja käsitys, jonka mukaan koulu pilaa viattoman, jalon ja villin ihmisen. Noble sauvage, joka elää sopusoinnussa luonnon, itsensä ja toisten ihmisten kanssa ja jota yhteiskunta ei ole pilannut koulukasvatuksella.
Aivan kuin tynnyrissä elänyt antiikin filosofi Diagones, jolle auringon valo ja maaginen lyhty riittivät hänen etsiessään - turhaan - edes yhtä viatonta ja rehellistä ihmistä ihmisten joukosta.
Kunnes viaton villi luonnonlapsi, jota antropologit olivat epätoivoisesti etsineet maailman ääriä myöten, viidakoista, autiomaista, valtamerten saarilta, jäätiköiltä, vihdoin löytyi joskus 1800-luvun alussa, Nürnbergin kaupungin liepeiltä. Kun pimeässä kellarissa kasvanut orpo Kaspar Hauser ilmestyi ihmisten ilmoille kuin tyhjästä. Siinä kävi surullisesti, viaton poikalapsi muserrettiin kasvatuksen voimalla hengiltä.
Kenen tehtävä tämä ihmiskunnan pelastaminen ja pilaaminen oikein on? Ennen kuin koulu hoiti tätä tehtävää, kirkko huolehti kasvatuksesta. Tiedon ja taidon jalostuksesta, välittämisestä ja levittämisestä. Kirkon pitämä koulu on seminaari. Se tarkoittaa istuttamista ja kasvattamista. Tiedon siementen ja viisauden viljelyä.
Koulu on laitos, joka osaltaan ylläpitää, takaa tai laillistaa olemassa olevan järjestelmän ja yhteiskuntarakenteen. Koulu on kallis. Kenellä on varaa ja intressi sen pyörittämiseen? Tietenkin se yhteiskuntaryhmä tai -luokka, joka on hallitsevassa asemassa ja jonka etuja koulun avulla voi ajaa. Tällainen yhteiskunnan valtakeskittymä on kirkko, joka pitkään piti huolen siitä, että herran pelko ja raamatun opit levisivät pakanoiden keskuudessa.
Sääty-yhteiskunnassa synnyttiin siihen tehtävään, jota koko elämä tehtiin. Rahvaan parissa perhe piti huolen siitä, että lapsi oppi elämään paikallaan, johon oli sattunut syntymään. Kirkko piti huolen henkisen opetuksen antamisesta. Mutta vain niille harvoille, joilla oli siihen oikeus. Ja hovi hoiti väkivaltakoneiston eli armeijan ja oikeuslaitoksen ylläpitämisen. Se koulutti maallisen voiman ja vallan oppeja, tietoja ja taitoja. Se koulutti poikalapsia ja miehiä sotilaiksi ja tuomareiksi puolustamaan saavutettuja etuja, alueita ja asemia ja valtaamaan uusia väkivallan ja viekkauden keinoin.
Kaupunkien synty ja kasvu, käsityöläisten ja kauppiaiden kasvava varallisuus ja yhä hienompi työnjako johti vähitellen feodaaliyhteiskunnan säätyrakenteen murenemiseen. Kaupunkien ammattikuntalaitos piti huolen ammatin harjoittamisen ja opettamisen monopolista. Oppipoika, kisälli ja mestarijärjestelmän mukaisesti. Ammattikunnat olivat jakautuneet pitkälle erikoistuneisiin tehtäviin. Puusepät erikoistuivat veistäjiksi, sahaajiksi, höylääjiksi, sorvareiksi, viiluttajiksi, lakkaajiksi ja kiillottajiksi. Kaikki varjelivat mustasukkaisesti ammattinsa rajoja aina 1800-luvun puoleen väliin asti, kunnes ammatin harjoittamisen vapaus astui voimaan Suomessa.
Vasta koulu teki mahdolliseksi tehdä jotain muuta kuin mitä vanhemmat olivat tehneet. Mutta vanhempien elämän esimerkki ja määräävä vaikutus säilyi pitkään. Maanviljelijän lapsesta tuli maanviljelijä, tehdastyöläisen lapsi meni tehtaaseen töihin ja pikkuvirkamiehen lapsi meni konttoriin ja ryhtyi selaamaan ja kääntelemään papereita työkseen.
”Oppe nyt wanha / ja noori / jolla ompbi / Syhdhen soori / ja mielen /iotca taidhat Somen kielen. Laki / se Sielun hirmutta / mutta Kristus sen tas lohdutta. Lue sijs hyve Lapsi teste / Alcu oppi ilman este. Nijte muista Elemes aina / nin Jesus sinun Armons laina.”
1800-luvulla Suomeen tuli yleinen oppivelvollisuus, koulupakko. Monet vastustivat koulujen perustamista koska niiden rakentaminen ja opettajan palkkaaminen on kallista. Eikä kouluista ole mitään hyötyä ruumiillista työtä tekeville työläisille. Työläiset ja talonpojat pelkäsivät, että opiskelu tekee lapsista laiskoja ja opettaa heidät sivistyneistön tavoille. Tyttöjen kouluttamista vastustettiin, koska naisten tehtävänä oli hoitaa koti ja synnyttää lapsia.
Miten saadaan vastahakoinen suomalainen talonpoika lukemaan? ABC taipuu huonosti suomeksi. Aluksi oli vaikeaa, kuten Aleksis Kivi Seitsemässä veljeksessä meille kertoo. Yksinkertaisesti piti oppia lukemaan päästäkseen naimisiin. Se oli hyvin toimiva menetelmä ja suomalaiset ryhtyivät lukemaan lehtiä ja kirjoja oikein olan takaa.
Koululuokka on järjestetty niin, että opettaja istuu korokkeella yksin luokan edessä kateederin takana ja oppilaat istuvat hänen edessään suorissa pulpettiriveissä. Oppineisuus osoitetaan nousemalla seisomaan ja vastaamalla oikein annettuun kysymykseen.
Koulu ylläpitää ja muuttaa yhteiskuntaa -sen rakenteita ja arvojärjestystä. Se toimii jatkuvuuden takeena ja uuden eliitin syntysijana. Laitoksena, joka jakoi ihmiset, koulun käyneisiin ja käymättömiin, lukutaitoisiin ja lukutaidottomiin. Etuoikeutettuihin kirjanoppineisiin ja vähitellen uuteen yhteiskunnan yläluokkaan, akateemiseen sivistyneistöön. Ylioppilaisiin, kandidaatteihin, maistereihin, lisensiaatteihin ja tohtoreihin. Lehtoreihin, dosentteihin ja professoreihin. Kansakunta nosti itse itsensä tietämättömyyden suosta muiden itsenäisten sivistyskansojen joukkoon.
Oliko Aleksandrian Museionin muusien joukossa taideteollisuuden jumalatarta ja oliko kirjaston ”sekalaiset” osastossa jotain taideteollisuutta koskevaa kirjallisuutta. Ajateltiinko, että sitä voi ja kannattaa opettaa? 1800-luvun puolessa välissä kuitenkin eräät hienot ihmiset Englannissa, Saksassa, Ruotsissa ja Suomessa ajattelivat keskellä teollistumisen riemukulkua, että sitä voi ja kannattaa opettaa ja opiskella. Ja perustivat ensimmäiset taideteollisuusalan koulut.
Ateneum oli aikansa ihme. Keskelle Suomen suurruhtinaskunnan pääkaupunkia rakennettu Taideoppilaitos, -akatemia ja -museo oli pienen kansakunnan mittava ponnistus ja mittasuhteissaan suuri sijoitus taidealojen kasvatukseen ja koulutukseen. Se hakee vertaistaan! Sitä kutsuttiin miljoonapalatsiksi. Ateneumin graniittiseen päätykolmioon on hakattu kultaisin kirjaimin sanat: Concordia Res Parvae Crescunt. Yhteistyöllä pienikin kasvaa suureksi.
Taideteollinen korkeakoulu toimi 1975-2010. Se alkoi kasvaa ja kukoistaa ja siitä tuli vähitellen ehkä yksi alan johtavista laitoksista maailmassa.
Taideteollisuuden keskuskoulun, Taideteollisen oppilaitoksen ja Taideteollisen korkeakoulun opetus painottui 100% taiteen ja taideteollisuuden opetukseen. Se tuotti vuosikymmenten varrella valtavan määrän taitavia, tuotteliaita ja kauaskantoisia suunnittelijoita ja taiteilijoita.
Lista on pitkä, lähes loputon, mutta ainakin Arttu Brummer, Werner West, Eva Brummer, Paavo Tynell, Toini Muona, Göran Hongell, Gunnel Nyman, Uhra-Beata Simberg, Dora Jung, Tapio Wirkkala, Timo Sarpaneva, Rut Bryk, Birger Kaipainen, Elsa Montell-Saanio, Toini Muona, Oiva Toikka, Kirsti Ilvessalo, Ilmari Tapiovaara, Lisa Johansson-Pape, Yki Nummi, Kaj Frank, Kyllikki Salmenhaara, Maija Lavonen, Kirsti Rantanen, Bertel Gardberg, Erik Bruun, Kyösti Varis, Kari Piippo, Tapani Aartomaa, Armi Ratia, Maija Isola, Annika Piha, Paula Häiväoja, Severi Parko, Teemu Lipasti, Börje Rajalin, Antti Nurmesniemi, Vuokko Nurmesniemi, Olavi Hänninen, Olof Bäckström, Heikki Orvola, Eero Aarnio, Antti Siltavuori, Ritva Puotila, Irma Kukkasjärvi, Kristiina Wiherheimo, Ulla-Maija Wikman, Pirkko Stenroos, Yrjö Kukkapuro, Ben af Schultén, Simo Heikkilä, Yrjö Wiherheimo, Matti Saanio, Caj Bremer, Ismo Kajander, Taneli Eskola, Pentti Sammallahti, Harri Kelaranta, Stefan Bremer, Pentti Hakala, Jouko Järvisalo, Kristiina Riska, Kirsi Kivivirta, Inka Kivalo, Aimo Katajamäki, Janna Syvänoja, Stefan Lindfors, Ilkka Suppanen, Samuli Naamanka, Aamu Song ja Mikko Paakkanen voidaan mainita, noin niin kuin nopeasti ja lonkalta vetäen.
Ja jos ajatellaan, että itsenäinen muotokieli on yhtä tärkeä kuin äidinkieli, voidaan sanoa, että he ovat jättäneet pysyvän jälkensä ja että heillä on ollut vaikutusta siihen, keitä me itse ja monet muutkin uskovat, luulevat tai tietävät meidän suomalaisten olevan.
Työväenluokan traumoista vapautuneet sosiaalidemokraatit ohittivat kokoomuksen oikealta ja esittivät yliopistojen yksityistämistä. Valtioneuvosto päätti 2009, että yhteiskunta vetäytyy korkeimman opetuksen antamisen monopolista ja ryhtyi yksinkertaisesti yhdistämään ja yksityistämään yliopistoja säätiöimällä ne niin kuin monessa muussakin kehittyneessä maassa oli tehty.
Ensin piti Kuvataideakatemia, Sibelius-Akatemia, Teatterikorkeakoulu ja Taideteollinen korkeakoulu yhdistää Taideyliopistoksi. Mutta siitä ei tullut mitään, kun taidekoulut eivät halunneet leikkiä taideteollisuuden kaupallisesti suuntautuneiden ahneuden juoksupoikien kanssa. Siinä kävi kuitenkin niin, että korkeammat voimat panivat tuulemaan. Sitten ilmoitettiin, että maailmanluokan innovaatioyliopisto on perustettu. Suomen toiseksi suurin, yli 20 000 opiskelijan yliopisto perustettiin 2010, yhdistämällä Tekninen korkeakoulu, Kauppakorkeakoulu ja Taideteollinen korkeakoulu.
Aalto-yliopiston hallituksessa istuu suomalaisia ja ulkomaalaisia elinkeinoelämän johtajia ja vaikuttajia, jotka päättävät mitä kannattaa tutkia ja opettaa. Ja lopulta myös siitä, kenen etua yliopisto palvelee. Suomen yliopistolaki sanoo, että yliopiston tehtävä on tehdä tutkimusta, opettaa ja ei enempää eikä vähempää kuin palvella isänmaata, yhteiskuntaa ja koko ihmiskuntaa.
Aalto-yliopiston työnimi oli rohkeasti maailmanluokan innovaatioyliopisto. Siis pelkkä ilmoitusasia. Ajatus oli kai se, että tekniikan, talouden ja taiteen eksoottisesta koktailista tulisi synergiaa ja syntyisi räjähtävä yhdiste. Ja tietenkin taloudellisesti kannattavaa toimintaa. Korkeakoulutus on kauppatavaraa siinä missä mikä tahansa muukin arvotavara. Sitten on käyty tuottoisaa kauppaa koulutusmarkkinoilla myymällä muotoiluopetusta esimerkiksi kiinalaisille yliopistoille. Määräytyykö koulutuksen hinta Shanghain listan vaihtelevan sijoituksen mukaan? Muutama vuosi sitten yliopiston väki marssi liput liehuen koulun käytävillä torvia soittaen ja rumpuja lyöden, kun sija 100 oli saavutettu. Nyt se on pudonnut jonnekin 250 tienoille ja käytävillä on hiljaisempaa.
Samassa rytäkässä lakkautettiin ensin lasi- ja keramiikkataiteen maisteriohjelma ja heti perään tekstiilin maisteriohjelma. Päätöstä perusteltiin vastaansanomattomilla argumenteilla. Ne ovat vanhanaikaisia, kapea-alaisia, materiaalipohjaisia, ammattikuntakeskeisiä ohjelmia. Viimeinen naula arkkuun lyötiin, kun sanottiin, että Suomessa ei ole enää edes näiden alojen teollisuutta.
Mutta toisaalta voi sanoa, että samaan aikaan egyptologia on menestynyt Suomessa hyvin, vaikka täällä ei tiettävästi koskaan ole kulkenut faraoita, eikä Isiksen, Ammonin tai Osiriksen temppeleitä tai pyramideja ole löydetty katujen kulmista. Tämä ei johdu Mika Waltarin kirjasta Sinuhe egyptiläinen, vaan Rotislav Holthoerin saavutuksista egyptologian kansainvälisen tutkimuksen ja opetuksen alalla.
Mikään ei ole pysyvää. Mikään ei ole ikuista. Se mikä on ihmisen tekemää, on myös ihmisen hävitettävissä. Sitä mikä on kauhealla vaivalla kerran rakennettu ja yhdellä nopealla päätöksellä purettu, on vaikeaa jälleenrakentaa.
Tämä päätös oli lyhytnäköinen. Kun ottaa huomioon, että lasi ja keramiikka eivät ole ainoastaan ihmiskunnan vanhimpia taitoja ja tietoja, vaan ne ovat osa nykyaikaista perustutkimusta, -tuntemusta, -osaamista ja -materiaaleja. Ohitusleikkausta ei voi tehdä eikä avaruuteen voi lentää ilman lasin, keramiikan ja tekstiilin syvällistä tuntemista.
Toisin kun yleensä kuvitellaan, avaruusohjelma perustui olemassa olevien materiaalin mielikuvitukselliseen hyväksikäyttöön. Avaruuspuku oli koottu naisten alusvaatteissa, lastenvaipoissa, verhoissa, kattiloissa sekä urheiluasuissa ja -välineissä käytetyistä materiaaleista. Siinä oli 22 kerrosta erilaisia eksoottisia kuitu- ja kalvomateriaaleja, joilla on suurempi iskunkesto- ja vetolujuus kuin teräksellä, parempi lämmönjohto- tai eristyskyky kuin kuparilla ja untuvalla. Tai niillä on jokin muu ominaisuus, joka tekee mahdolliseksi, että ihminen selviää avaruuden tyhjiöstä, meteoriittisateesta ja kosmisesta säteilystä -150 ja +233 asteen lämpötilassa.
René Descartes oivalsi, Cogito ergo Sum - ajattelen, siis olen, seuraamalla kuinka materiaalin, mehiläisvahan olemus, muoto ja ominaisuudet muuttuvat lämpötilan mukaan yhdestä aineen olomuodosta toiseksi. Miten kova muuttuu pehmeäksi ja pehmeä taas kovaksi. Tai miten kuidusta tehdään lankaa ja langasta kutomalla pintaa, joka pystyy verhoamaan monimutkaisimmankin kolmiulotteisen muodon. Nämä ovat tekstiilin, lasin ja keramiikan tajuamiseen kuuluvia tajunnan räjäyttäviä ilmiöitä.
Aalto-yliopiston perustamisen jälkeen Taideteollinen korkeakoulu muutti Arabiasta Espooseen Otaniemen kampukselle uuteen Väre.nimiseen rakennukseen. Se tarjoaa uudenlaisia oppimisen ja kohtaamisen tiloja. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että opiskelijat ja opettajat vaeltavat koulun käytävillä lukittujen ovien ja lasiseinien takana toista ihmistä ja omaa luokkaa, huonetta tai työpöytää etsien.
Osoituksena mielikuvituksesta ja käsitteellisestä ajattelukyvystä, muotoilun nimi käännettiin englanniksi; International Design Business Management, Interface Design, User Inspired Design, User Experience Design, Interaction Design, Collaborative and Strategic Design ja Creative Sustainability. Minä en ole keksinyt tätä käsiteakrobatiaa.
Innovaatioyliopistossa on paljon uusia ja tärkeitä asioita, joita pitää opettaa. Koska aikaa ei voi puristaa kasaan, on jostakin vähemmän tärkeästä aineesta luovuttava. Ja se on tietenkin taideopetus. Kun taiteenmaisterin tutkinto edellyttää 300 opintopisteen suorittamista, niin tähän mahtuu nyt tasan 9 opintopisteen verran taideaineita, piirustusta, maalausta ja kuvanveistoa. Se on 3% kaikista opinnoista. Tämä on kohtalokasta! Voi olla, että myös korkeakoulun nimi School of Art, Design and Architecture pitäisi muuttaa?
Koulun ja yhteiskunnan suhteet ovat erottamattomalla tavalla kietoutuneet toisiinsa. Koulu on demokraattisen hyvinvointiyhteiskunnan edellytys. Mutta se voidaan valjastaa myös muihin tehtäviin, kuten ultraliberaalin kilpailuyhteiskunnan työkaluksi, jos voimasuhteet yhteiskunnassa siihen määräävät. Siitä voidaan tehdä kauppatavaraa. Ja opettaa lapset kilpailemaan ennen kuin he osaavat kunnolla edes ajatella.
Meistä ei nykyään tule koskaan valmiita. Meidät on pantu täydennys- ja muutoskoulutukseen ja tuomittu elinikäiseen epävarmuuteen ja oppimiseen. Meidät on kahlittu elämän pituiseen oppimisen kaleerilaivaan. Ja pakotettu soutamaan tahdissa. Aikuiskoulutus. Täydennyskoulutus. Muuntokoulutus. Itseoppiminen. Oppimaan oppiminen. Elinikäinen oppiminen – vetoo…vetooo…vetoooo….
Koko elämä on koulua ja koulu on koko elämä. Valmista ei tule koskaan. V.A. Koskenniemen sanoin, ”olen unessa useasti sinun kaduillas, koulutie”.
24.11.2023
Martin Relander