Search

ALKUAINE

Aurinko paistaa, lämpö nousee. Tuuli puhaltaa ja valkoiset pilvet seilaavat sinisellä taivaalla. Luonto herää henkiin. Kukat kukkii, perhoset lentää. Kaikki kankea notkistuu, mahla virtaa puissa ja meissä. Ajatukset alkavat kulkemaan.

Kreikkalaisilla oli iso kela. Ne uskoivat kaikenlaisiin yliluonnollisiin voimiin, jumalia oli joka puolella ja ne hallitsivat maailmankaikkeutta, luontoa ja tietenkin pientä ihmistä siinä kaiken keskellä. Kreikkalaiset niin kuin muutkin uskoivat jumaliin, puolijumaliin, piruihin ja kaikkeen siinä välillä. Niillä oli maan, ilman ja veden jumalia - mutta niin oli meilläkin.

EMPEDOCLES FUNDERAA MISTÄ MAAILMAN KOOSTUU / NUREMBERG CHRONICLE 1493

Mutta kun luonnonvoimat, joista ihminen oli tietenkin riippuvainen, oli aika vaikeasti hallittavissa niin ne tuli siihen tulokseen, että luonnonvoimia hallitsevien jumalien täytyy olla äkkipikaisia, vihaisia ja temperamenttisia tyyppejä ja jollain tavalla ihmisen kaltaisia olentoja. Ja niiden lepyttämiseen, rauhoittamiseen ja tyytyväisenä pitämiseen tarvittiin kaikenlaisia kunnianosoituksia, uhreja ja muita lahjoja.

Mutta presiis samaan aikaan ja ilman ristiriitaa, kreikkalaiset yrittivät ottaa selvää siitä mistä kaikki johtuu. Siis ottaa tieteellisin menetelmin ja tutkimuksen keinoin selvää mistä oikein on kysymys, saadakseen edes jonkunlaisen tolkun tähän touhuun.

EPIPHANIC MEDICORUM / ULRICH PINDER 1506 / NURENBERG

Ne ottivat tieteellisen otteen. Ne kysy mitkä voimat tässä on oikein pelissä. Mikä on kaiken sekavan ja koko ajan muotoaan muuttavan, häilyvän, epävakaan ja ailahtelevan takana oleva pysyvä perusta, periaate tai voima. Ja edelleen, mitkä ovat ne yksinkertaiset substanssit, alkuaineet, joista kaikki koostuu ja muodostuu. Mitkä lait hallitsevat ja määräävät kaiken kulun.


Tämän hankkeen aikana ne kehitti erikoisen läheisen suhteen todellisuuteen, jota kutsutaan filosofiaksi. Siis rakkauden totuuteen ja ne pääsivät siinä sekä rakkaudessa itseensä, toisiinsa ja pojannulikoihin aika pitkälle.


Ne tuli tutkimuksissaan siihen tulokseen, että täytyy löytää muutama perustavaa laatua oleva ainesosa tai atomi, jota ei voi jakaa enää pienempiin osiin. Ja että ne ovat pysyviä ja muuttumattomia ja vain niiden yhdistelmät muuttuvat ja vaihtuvat ja saavat lukemattomia erilaisia ilmenemismuotoja. Ne aloitti sillä, että kaikki on tehty neljästä alkuaineesta. Ilmasta, maasta, vedestä ja tulesta. Ja kaikki muu on näistä neljästä aineesta eri lailla sekoittamalla syntyneitä yhdistelmiä.

Yksi kaikkein kovimmista totuuden rakastajista oli Aristoteles. Se oli samaa mieltä, mutta huomasi puutteita systeemissä ja lisäsi joukkoon vielä yhden alkuaineen eli eetterin. Se sai riittää. Tällä selityksellä mentiin Euroopassa aika pitkään aina keskiajalle saakka. Mutta kuten nyt jälkeenpäin on helppo sanoa, ei tolla selityksellä tietenkään kovin pitkälle pötkitä.

RAILO / PUULAVESI / KUVA: KRISTIINA WIHERHEIMO 2020

Ne oivalsivat myös, että ei pelkkien viileiden ajatusten voimalla voi päästä kovin syvälle, eikä saada todellisuudesta täyttä selvyyttä. Tarvitaan käytännön kokeita, vaikka se onkin vähän sotkuista touhua.


Kun näissä kokeissa huomattiin systeemin sisältämät epäkohdat, alkoi tapahtua asioita. Ensiksi ranskalainen Antoine Lavoisier kehitteli 1788 aineen häviämättömyyden lain ja osoitti kokeellisesti, että ei tuli ole mikään alkuaine vaan palaminen on reaktio, jossa palava aine ja happi yhdistyvät. Hän laski perustan modernille kemialle selvittämällä alkuaineen käsitettä yksinkertaiseksi aineeksi mitä mikään tunnettu kemiallinen analyysimenetelmä ei pysty pilkkomaan, ja hän kehitti teorian alkuaineista muodostuvista kemiallisista yhdisteistä. Lisäksi hän laati luettelon alkuaineista, joita ei voida enää pilkkoa pienemmiksi, kuten happi, typpi, vety, rikki ja elohopea.


Ranskan vallankumouksen viemärirotta Jean-Paul Marat vihasi kaikkea, josta itse oli jäänyt paitsi. Muun muassa menestystä. Hän yritti ensin luoda uraa lääkärinä ja sitten tiedemiehenä, mutta epäonnistui kummassakin hommassa pahasti ja katkeroitui syvästi. Mutta ihme ja kumma, vallankumouksen sytyttyä hän löysi itselleen tehtävän, jossa hän oli ylitse muiden - vihan lietsomisen. Ensimmäisenä hommanaan kansankokouksen jäsenenä Marat piti huolen siitä, että Lavoisieriltä leikattiin pää pois toisen menestyneen tiedemiehen ja lääkärin siihen tarkoitukseen keksimällä giljotiinilla.

ANTOINE LAVOISIER VAIMOINEEN, ANKARASSA TYÖNTEON TOUHUSSA / JACQUES-LOUIS DAVID 1788

Vastoinkäymisistä huolimatta oli päästy hyvään vauhtiin. Näkymät olivat hyvät. Luonnos oli kelvollinen, mutta vielä vähän sekava, ellei peräti epäselvä.


Silloin peliin puuttui venäläinen tiedemies, joka ei pitänyt mistään epäselvästä, päinvastoin se halusi tosi selvän ja hyvän järjestyksen. Dimitri Mendelejev järjesti vuonna 1871 kaikki tunnetut ja tuntemattomat alkuaineet niiden atomiluvun ja -painon perusteella elegantiksi ja yksinkertaiseksi jaksolliseksi taulukoksi. Jaksoja oli seitsemän ja lohkoja kahdeksantoista. Alkuaineet jäsentyivät kaasuihin, nesteisiin, kiinteisiin ja tuntemattomiin aineisiin. Kaikki alkuaineet loksahtivat nätisti paikoilleen ja kun taulukkoon jäin tyhjiä ruutuja Dimitri ajatteli täysin oikein, että tästä puuttuu alkuaine vain siksi, että sitä ei ole vielä löydetty.

DIMITRI MENDELEJEV 1834-1907, VAIMOSTA EI TIETOA / UNIVERSITY OF PENNSYLVANIA

Mutta en nyt aio - enkä osaakaan - käydä läpi kaikkia alkuaineita. Vaan aion käsitellä ainoastaan niitä aineita, jotka syystä tai toisesta kiinnostavat suunnittelijoita ja muotoilijoita. Aineita, jotka soveltuvat erilaisiin, vaikka minkälaisiin tarkoituksiin tai aineita, joilla ei oikein ole kunnon tarkoitusta lainkaan, kunnes joku neropatti kenenkään pyytämättä tai keneltäkään lupaa kysymättä sellaisen keksii. En siis tarkoita puhtaita vaan päinvastoin pitkälle sekoitettuja ja sotkettuja aineita.


Tämä on opettavaista. Haetaan yhtä ja löydetään toista. Keksitään aine, jolla ei ole mitään käyttöä ja sitten käyttötarkoitus löydetään vahingossa. Mutta sattuman voimaa ei kannata liioitella. Sillä tarvitaan kyky ja halu ottaa vastaan odottamaton lopputulos. Muuten ei löydy yhtään mitään.


Monille näille ihmeellisille mömmöille ja mössöille kävi niin, että kun ei oikein tiedetty mitä niillä pitäisi tehdä, niin niistä tehtiin leikkikaluja. Lasten leikkikaluksi käy ihan mikä vaan. Se ei ole niin vakavaa. Ja aikuisten lasten leikeistä pallon perässä juokseminen on tietenkin kaikkein kivointa ja siksi kaikkia hyvin pyöriviä pomppivia aineita käytettiin ensin biljardi-, golf- ja keilapallojen tekemiseen.


Tässä täytyy myös tunnustaa, että tämä on puhdasta materialismia. Vaikka henkiset arvot asettaisi kuinka korkealle tahansa niin materia, substanssi ja innehollari ovat niitä asioita, jotka tuntuvat, heilauttavat, liikuttavat ja koskettavat meitä.


Se mikä tässä on mielenkiintoista, on se, että kun kemian tai fysiikan tunnilla pöytään lyödään kaksi pehmeää alkuainetta kuten kupari ja lyijy, niin niiden yhdistelmästä eli allianssista tuleekin kovaa pronssia. Siinä on vähääkään maailmasta kiinnostunut kloppi heepnaadilla lyöty. Tai kun havaitaan miten aine muuttaa olomuotoaan riippuen ilman lämpötilasta tai ilmanpaineesta. Niin kuin hunaja ja vesi esimerkiksi tekevät. Miten nestemäinen vesi jäätyy ja höyrystyy vesihöyryksi ja katoaa eetteriin tai miten se jäätyessään laajenee ja murtaa lujimmankin kallion, halkaisee kupariputkia ja lohkaisee sylinterinkansia.

MERIPIHKAA JA ESIHISTORIALLINEN FOSSIILI

Tämä tutkimusmatka voidaan aloittaa niin kuin lapset sen tekevät. Kiertelemällä saarten rantoja. Ja etsimällä aarteita, joita meri tuo tullessaan jostain kaukaa taivaanrannan takaa. Riikan lahden rannoilta löytyy keltaista pehmeää kiveä, jonka sisään on jähmettynyt miljoonia vuosia sitten kuolleitten hyönteisten fossiileja. Meripihka ei ole kenenkään keksintö, vaan satojen vuosituhansien aikana havupuiden pihkasta muodostunutta, kivettynyttä hartsia. Se on kullankeltaista läpikuultavaa kiveä, jota ei voi vastustaa. Sitä pidettiin tosi hienona ja siitä tehtiin kaikenlaisia koristeita ja koruja. Ja tupakkamiesten iloksi siitä tehtiin erinomaisia piipun pesiä.


Pietari Suuren, Tsarskoje Selon palatsiin tehtiin meripihkahuone, jota pidettiin maailman kahdeksantena ihmeenä ja niin se varmaan olikin koska saksalaisilla oli vuonna 1941 muiden kiireiden ohella hyvin aikaa purkaa se ja viedä mukanaan. Nyt meripihkasta tehdään rihkamakoruja Baltian maissa pyöriville turisteille.

TURKKILAINEN MERENVAHAPIIPPU 1930

Merenvaha tai meerschaum on ranskaksi sanottuna kauniisti écume de mer. Merenvaha on vähän meripihkan kaltainen juttu. Se on huokoista luun ja kipsin kaltaista valkoista kamaa, jota lilluu ja huuhtoutuu Mustan meren rannoille.


Merenvaha muodostui mikroskooppisen pienistä merenpohjaan kerrostuneista merieläinten fossiileista paleoseenisellä aikakaudella joskus 50 miljoonaa vuotta sitten. Tektonisten mannerlaattojen liikkeiden seurauksena vettä keveämpi merenvaha nousi lopulta pinnalle. Ja kun ei tiedetty, että mitä siitä pitäisi tehdä niin siitä tehtiin piippuja ja holkkeja. Huomattiin, että sen huokoisen koostumuksen vuoksi tupakan poltossa syntyvä kosteus ja terva vetäytyvät syvälle kiveen ja se antoi tupakanpolttajalle viileät, kuivat ja maukkaat savut. Sitä arvostetaan vieläkin, vaikka 1800-luvun puolivälissä puukanervasta tehdyistä briar-piipuista tuli itseään älykkäänä pitävien tanskalaisten arkkitehtien suosikkiratkaisu.


Kun meren äärellä kerran ollaan, on muistettava myös pohjolan musta kulta. Terva. Kuten tiedetään Ison Britannian imperiumi on valtakunta, jossa aurinko ei laske koskaan. Englanti on saari ja kuitenkin se hallitsi käytännössä katsoen koko tunnettua ja tuntematonta maailmaa. Miten se oli mahdollista?

TERVAHAUTA 1900-LUVUN ALUSSA / KAUHAJOEN MUSEO

Englannilla oli puusta, lähinnä tammesta rakennettu laivasto ja sotakone, joka purjehti kaikilla maailman merillä. Kaikkialle mihin laivoilla pääsi. Mutta puusta tehty laiva ei kestä valtamerellä kovin kauan ennen kuin laivamadot alkavat syödä sitä. Tapa suojautua mädäntymiseltä ja laivamadolta on tervata koko hökötys tai rakentaa se pläkkipellistä, mutta tämä pläkkihomma oli mahdollista vasta paljon myöhemmin.


Tervaa saadaan hitaasti polttamalla pihkaista havupuuta. Ja niitä meillä Suomen metsissä oli ja on vieläkin. Oulu oli suomalaisen tervanviennin keskuspaikka. Oulussa oli hyvät vesitiet, joet, satamat ja yhteys Itämerelle.

KEURUUN VANHAN KIRKON TERVATTU PAANUKATTO 1756 / KUVA: KRISTIINA WIHERHEIMO

Tervaa poltettiin keskellä metsää, valtavissa tervahaudoissa. Sytyttämällä hiekalla ja turpeella peitetyissä huolella kasatuissa tervaspilkekeoissa. Kallisarvoinen tervanektari laskettiin tynnyreihin. Tynnyrit lastattiin tervaveneisiin ja veneet laskettiin tervatynnyreineen päivineen jokisuille, josta ne rahdattiin laivoilla edelleen Englantiin. Tällä tavalla Suomen perille syntyi merkittävää varallisuutta ja Englanti sai laivansa kestämään ja kellumaan. Ja lopunhan te tiedättekin - ehkä.


Samassa yhteydessä syntyi sarjavalmistuksen idea, kun Samuel Bentham, sen hyvin tunnetun Jeremy Benthamin veli suhaili tarmokkaasti siellä sun täällä. Muun muassa Katariina Suuren hovissa, Prinssi Potemkinia jeesailemassa. Kun Englanti joutui sotaan Napoleonin Ranskaa vastaan, alkoi ankara varustelukilpa. Terävänä kundina Samuel laski kuinka monta blokia, siis pylpyrää yhteen valtamerikelpoiseen purjelaivaan tarvitaan. Tulos oli niin pöyristyttävän suuri, että sen laskelmien mukaan Englanti ei ikinä kerkeä käsipelein tekemään niin montaa blokia kuin sen kasvava laivasto tarvitsee.

THE ROYAL NAVY / LINJALAIVA HMS VICTORY / 1884

Se ratkaisi asian elegantisti. Se keksi koneen, joka peräjälkeen porasi, jyrsi ja sorvasi kaikki blokin tarvittavat osat. Ja taas mentiin. Aina siihen asti, kunnes laivoihin ruvettiin asentamaan Watin kömpelöitä höyrykoneita ajamaan laivaa päin vastaan tulevia aaltoja ja tuulta. Syntyi ongarit, steemerit ja koksilaivat. Mutta se on toinen juttu se.

GRANIITTI- JA METABASIITTISUONIA GNEISSISSÄ / BÅGASKÄR / J.J. SEDERHOLM 1907

Maanpinnan alla tapahtuu kaikkea kivaa ja kummallista. Mutta miten kallion sisään oikein kaivauduttiin, ennen kuin paineilmapora, timanttiterä ja dynamiitti oli keksitty. Aivan, tulen ja veden avulla tietenkin. Kalliota louhittiin niin, että sen kylkeen sytytettiin tulet. Kun tulikuuma kallio sitten veden avulla nopeasti jäähdytettiin, se alkoi lohkeilla ja rapautua ja siihen pääsi käsiksi rautaisten työkalujen kanssa. Mutta sekin oli kovaa hommaa ja siihen tarvittiin tietenkin paljon työvoimaa.


Ruotsalaiset olivat erityisen innostuneita maan alta löytyvistä aarteista ja kaivamisesta. Ne löysivät sekä kupari- että rautamalmia maaperästään enemmän kuin edes tarvitsivat. Ne käyttivät sen louhimiseen kaikkien kansojen, kaikkina aikoina käyttämää ehtymätöntä työvoimaa eli sotavankeja, pikkurikollisia ja irtolaisia, joita ruotsin valtakunnasta varsinkin suurvalta aikaan löytyi runsaasti.

VARHAISTA KAIVOSTOIMINTAA / DUISBURG, FEUERSETZEN VON OERTERN UM 1700

Kuparin louhinta alkoi Ruotsissa jo viikinkiajalla 800-luvulla ja 1700-luvulla se oli maailma suurin kuparintuottaja. Kuparia tarvittiin vaikka mihin. Ranskan aurinkokuninkaan Louis XIV rakentama linna Versailles katettiin Ruotsista tuodulla kuparilla.


Sitä saatiin Falunista, suuresta kuparivuoresta. Kun se oli havaittu rikkaaksi esiintymäksi ruotsalaiset ryhtyi kaivamaan sitä. Niillä ei ollut mitään tarkkaa suunnitelmaa, vaan ne kaivoivat tarmokkaasti sinne sun tänne kaikkiin suuntiin mistä kuparimalmia vain sattui löytymään. Lopulta ne ei enää tienneet missä ne oikein oli. Mutta ne vaan jatkoivat kaivamistaan niin innokkaasti, että lopulta se koko komeus romahti yhtenä Juhannusaattona 1600-luvulla niiden niskaan. Se oli aluksi kauhea takaisku. Mutta sitten ne huomasivat, että avolouhos toimii hyvin.

HANS RANIE / STORA KOPPARBERGET, FALUN 1683 / STORA KOPPARBERGS BERGSLAGS AB

Punamulta on keittomaalia, johon tarvitaan väriainetta. Sitäkin saadaan Falunista, suuresta kuparivuoresta. Punamulta oli siis kuparilouhinnan sivutuote. Sitä keräytyi ja kasautui valtaviksi vuoriksi kaivosten kylkiin, jossa se vähitellen rapautui hienoksi punamullaksi. Siitä tuli ihan oma busines 1700-luvun lopulla, jolloin punamullan käyttö ja kysyntä kasvoi isoihin mittasuhteisiin. Se pestään, poltetaan ja jauhetaan hienoksi väriaineeksi. Polton kesto ja lämpötila määrää värisävyn. Mitä kuumempi ja pidempi poltto sen tummempi väri ja lopputulos.


Tästä värijauheesta saadaan maalia sekoittamalla se veteen ja keittämällä sitä padassa ja lisäämällä siihen erilaisia lisäaineita, kuten liisteriä ja pellavaöljyä.

FALU RÖDFÄRG

Punamultamaalia valmistettiin joka puolella. Jokaisella talolla oli oma reseptinsä, miten punamultaa keitetään. Siihen sekoitettiin kaikenlaisia ryynejä ja puuroja ja valaan rasvaa pitävän sidoksen aikaansaamiseksi. Se on vettä läpäisevä, mutta siinä sen hienous onkin, vaikka se kastuu helposti se myös kuivuu nopeasti.


1500-luvulla löytyy ensimmäiset merkit punamullan käytöstä rakennusten pintakäsittelynä. Punaisella värillä sudittu puutalo oli tietenkin vaurauden merkki, kun se muistutti manner-Euroopan punatiilestä rakennettuja arvorakennuksia. Kaupunginjohtajat ja pormestarit käskivät asukkaita sutimaan talonsa aina ennen kuninkaan visiittiä, osoituksena siitä, että valtakunnassa menee hyvin, mutta menköön. Kaupungeista punamulta levisi maaseudulle ensin aateliston rakentamiin kartanoihin, pappiloihin ja sieltä varakkaiden suurtalonpoikien hirsitaloihin ja lopulta vähitellen torppareiden tölleihin. Siitä tuli pohjoismaisen maaseudun ja maiseman kansallisromanttinen tunnusmerkki.


Kun siirrytään rakennusten sisätiloihin ja puisiin huonekaluihin tarvitaan hienoja aineita, joilla niitä sivellään ja pintakäsitellään ja tehdään ihmissilmää ja -mieltä ilahduttaviksi. Tarvitaan aine, jolla puun väri saadaan syvenemään ja pinta kiiltämään ja näyttämään hienommalta kuin mitä se oikeasti onkaan. Ihminen on tässä tarkoituksessa kautta aikain sutinut puisia huonekaluja erilaisilla vahoilla, öljyillä, lakoilla, petseillä sun muilla aineilla.


Sellakka kuulostaa hienolta, mutta suoraan sanoen se on punaista kirvan paskaa, jota kerätään pensaan oksilta, kuivataan ja jauhetaan hienoksi jauhoksi. Sitä liotetaan alkoholiin ja lopputuloksena syntyy tahmeaa litkua. Kun sitä sivellään puun pintaan, se imeytyy huokosiin ja alkoholin haihtuessa se muodostaa kovan, sileän ja kiiltävän pinnan.

RANSKALAINEN PULITUURI

Sellakkaa tarvitaan ranskalaiseen kiillotukseen, jota kutsutaan myös pulituuriksi. Se on kaikkein hienoin ja vaivalloisin puisten huonekalujen pintakäsittelytapa. Siihen kuuluu spriihin kastettu nukkaamattomasta puuvillakankaasta ja trasselista valmistettu tollo, jolla siklillä siloteltu tai hienolla hiekkapaperilla hiottu pinta kerros kerrokselta käsitellään niin, että edellinen alla oleva kerros alkoholin vaikutuksesta sulaa ja kuivuu taas. Sen käyttö vaatii taitoa. Samaa kohtaa ei saa hangata kahta kertaa. Muuten se menee sameaksi.


Siinä on hienoa sekin, että se ei kestä mitään. Puleerattu pinta on heti pilalla, kun sen päälle laskee kuuman tai märän astian. Mutta kun se toimii niin se kerta kaikkiaan loistaa kuin Eulaksen kylki, tavalla, johon mikään muu lakka ei pysty.


Jos ja kun halutaan oikein hienostella, niin lopuksi pinta hinkataan vielä jollain mehiläis- tai karnaubavahalla. Nyt voi tietenkin kysyä, miksi pinnan pitää kiiltää? Ehkä juuri siksi, että se on niin vaikeaa aikaansaada ja niin helppo menettää. Kun kaikki kiiltävä on jotenkin arvokkaampaa kuin samea ja hämärä. Paitsi Leonardo Da Vincin mielestä, joka jostain syystä piti hämystä.


Sitä paitsi pulituuri on aika vaarallista ainetta. Trasseli syttyy helposti palamaan ja rappioalkoholistit onnistuivat kehittämään menetelmän, jolla alkoholi saadaan erotettua sellakasta. Kun pulloon heittää suolaa ja sitä ravistaa voimakkaasti laskee sellakka sakkana pohjaan ja puhdas viina nousee pintaan. Siitä se on helppo kaataa kurkkuun ja juhlat voivat alkaa. Arvatkaa mistä puliukot saavat nimensä? Puliukkojen lisäksi myös naiset ja joskus jopa pojat tarvitsivat sellakkaa selvitäkseen kovasta elämästä, sillä siitä tehtiin kynsilakkaa.


Jo Mesopotaniassa huulipunaa valmistettiin sekoittamalla hienoksi pulveriksi jauhettua värikästä puolijalokiveä mehiläisvahaan. Egyptissä ja Roomassa huulipunaa tehtiin survotuista vadelmista ja merilevästä. Kleopatran huulten karmiinin punainen väri saatiin jauhamalla kuivattuja kokenillikirvan naaraita (siis samaa kamaa, jota käytetään Camparin tekemiseen) ja sekoittamalla se muurahaisen muniin. Tulos oli taattu. Myöhemmin huulipunaa tehtiin elohopeaa sisältävästä sinooperista ja vasikan luuytimestä sekä vahasta. 1800-luvulla Guerlain teki ensimmäisen huulipunapuikon ja sotien jälkeen huulipuna levisi hämärillä kujilla rakkautta kaupittelevien naisten ja pimeissä saleissa valkokankaalla loistavien filmitähtien huulilta kaikkien naisten käyttöön.

T. LECLERC / HUULIPUNA

Levittämällä punaista tököttiä suun ympärille, korostamaan huulten muotoa ja kiiltoa tulos oli taattu ja toivotun kaltainen. Se sekoitti vastakkaisen sukupuolen päät ja talouden. Jos te ihmettelette, miksi Stockmannin tavaratalon katutaso, puoli korttelia keskellä Helsingin kaupunkia on omistettu huulipunille ja hajusteille, niin vastaus on se, että mikään muu tavara maailmassa ei tuota yhtä paljon voittoa per neliömetri kuin naiskauneuden vaaliminen.


Linoleum se se vasta sottaista tavaraa onkin. Varsinaista mönjää. Linoleum on Belgialaisen Frederik Waltonin keksintö. Sitä saadaan pellavaöljyä, hamppua, korkkia ja hartsia vaivalloisesti yhteen keittämällä. Kun se ei tiennyt, että mihin tämä uusi aine kelpaisi, se keksi, että tämä soveltuu hyvin lentokonetukialusten kanteen. Mutta niitä ei ollut siihen aikaan niin kauhean monta, että siitä olisi syntynyt teollisuuden ala. Piti siis keksiä joku muu myyntiargumentti. Se keksi nopeasti, että tavallinen keittiö muistuttaa jollain tavalla olosuhteiltaan lentotukialuksen kantta.


20- ja 30-luvuilla arkkitehdit innostuivat linoleumista. Ne tarvitsivat moderneja rakennusmateriaaleja. Linoleumin pinta on hieman joustava, värit murrettuja ja kauniin mattoja. Ja kun sitä sai leveinä rullina, sen avulla saatiin aikaan yhtenäisiä sileitä ja saumattomia lattiapintoja. Sitä käytettiin myös kalusteiden pintamateriaalina, kun se oli vettä hylkivää ja aika helppo pitää puhtaana.


Linoleumissa on vain yksi vika. Se on liian kestävä. Se ei kulu loppuun koskaan. Kun sen kerran asentaa niin se on siinä siihen asti, kunnes joku jostain ihan muusta tyyli- tai makusyystä haluaa vaihtaa sen. 70-luvulla opiskelijanuoret alkoivat jostain syystä repimään linoleum-mattoja irti ja hiomaan alla olevan harvan ja oksaisen lankkulattian karkealla hiekkapaperilla ja lakkasivat sen kusen keltaiseksi. Ja sitten ne liukasteli ja kompasteli vuosikymmeniä villasukkineen niillä liukkailla mäntylankkulattioilla.

BILJARDIPALLOJA

Bakeliitti tai lyhyesti sanottuna polyoxybenzylmethylenglycoan on ensimmäinen ihmisen aikaansaama synteettinen polymeeri, eli muovi. Belgialaisen kemistin Leon Baekelandin alkuperäinen idea oli kuulemma kehittää sellakan korvike. Kuten kaikki hyvin ymmärtää kirppujen keräily, kuivattelu ja hienoksi jauhaminen on vähän vaivalloista hommaa. Niinpä Baekeland päätti kehittää synteettisen pintakäsittelyaineen. Se päätyi kokeissaan fenolin ja formaldehydin yhdisteestä syntyneeseen lakkaan. Fenoli on kivaa kamaa. Se syövyttää ihoa ja limakalvoja. Se tunkeutuu elimistöön ja vaurioittaa maksaa, munuaisia ja lamauttaa keskushermoston. Eli se sopi hyvin kaikenlaisten desinfektioaineden ja räjähteiden tekemiseen.


Pintakäsittelyaineena se ei oikein toiminut eikä käynyt kaupaksi. Mutta ei se tästä masentunut, vaan päinvastoin se alkoi hakemaan syvemmälle meneviä vaikutuksia. Se ajatteli, että jos tämä ei kelpaa pintakäsittelyksi niin painekyllästetään valittu matsku läpikotaisin. Vuonna 1907 se onnistui hirveessä paineessa ja kuumuudessa kyllästämään paperia, puuta, asbestia ja muuta. Lopputulos oli kevyt ja kova materiaali, jota saattoi valaa melkein mihin muotoon tahansa. Ensimmäinen muovi oli syntynyt ja se mullisti yksinkertaisesti ja lopullisesti tavan, jolla tavaroita tehdään. Bakeliitti aloitti muovitavaroiden ja -rihkaman aikakauden, jonka keskellä me elämme ja tulemme elämään vielä kauan.

Vaikka se itse oli innoissaan materiaalin teknisistä ominaisuuksista, niin kuluttajia kiinnosti enemmän bakeliitin kiilto ja loisto. Se muistutti vähän norsunluuta. Niinpä siitä ruvettiin tekemään koruja ja leikkikaluja. Shakkinappuloita, pelimerkkejä, biljardipalloja ja muuta yhtä hyödyllistä.

PETER EISENMAN / DENKMAL FUR DIE ERMORDETEN JUDEN EUROPAS / BERLIN 2015

Betoni on tässä käsiteltävistä aineista kaikkein kovin. Se on kerta kaikkiaan omaa luokkaansa. Sen lujempaa ja kovempaa rakennusainetta ei taida olla. Ja se, niin kuin niin moni muukin asia, on kai vanha egyptiläisten ja roomalaisten tekemä keksintö. Kun vettä, hiekkaa ja kalkkia sekoitetaan oikeassa suhteessa toisiinsa, niin syntyy kuraa, jota voidaan valaa muottiin. Kun kura kuivuu ja reagoi ilman kanssa syntyy kovaa kiveä.


Betonin voittokulku alkoi, kun ranskalainen puutarhuri Joseph Monier vuonna 1870 oivalsi vielä heittää harjaterästä sekaan. Nyt otettiin ratkaiseva edistysaskel, sillä kaikkien kiviaineiden ongelma, hyvä puristuslujuus mutta heikko vetolujuus oli kertaheitolla ratkaistu. Mutta Mounier ei oikein tiennyt mitä tällä pitäisi tehdä, niin se teki betonista kukkaruukkuja ja jollia. Teräsbetonin maailmanvalloitus oli alkanut.


Betonin rakenteellinen ikä on yli 300 vuotta. Ei ole mitään järkeä purkaa betonirakennetta, vain sen takia, että rakennuksen julkisivu on mauton, tyylitön tai jollain muulla tavalla aikansa elänyt. Pilari-palkki-rakenne on ilman muuta hyvä, kaunis ja toimiva rakenneratkaisu edelleenkin.

PAUL VIRILIO / BUNKER ARCHEOLOGY / MUSEE DES ARTS DECORATIFS PARIS 1975

Pilari-palkki-rakenne oli syntynyt uhkarohkeiden painovoimaa uhmanneitten arkkitehtien iloksi ja ulokkeiset rakenteet olivat nyt mahdollisia. Betonin kanssa kävi vain niin, että se oman ylivertaisuutensa vuoksi, käytettynä kaikenlaisissa paikoissa ja kaikenlaisissa tarkoituksissa, on saanut pahan maineen. Ihmiset pitävät betonia syypäänä rakentamisen ja kaupunkiympäristön epäinhimilliseen kylmyyteen ja kovuuteen. Se yhdistetään politikkojen, rakennuttajien ja arkkitehtien ahneuteen.


Vaikka brutalismi on oikeasti arkkitehtuurin esteettinen ja sosiaalinen reformiliike niin betonista on tullut modernin rakentamisen epäonnistumisen symboli. Miten sitä pitäisi puolustaa, kun sen kiistaton suorituskyky ei yksin riitä. Yksi kaikkein kauneimpia suorituksia on Sigurd Lewerentzin Malmön hautausmaan kukkakioski. Se on vaikuttava omassa vaatimattomassa jalossa ja juhlallisessa yksinkertaisessa kauneudessaan.


Toinen esimerkki betonin puolustuspuheessa ja lähempänä meitä on Aarno Ruusuvuoren, Weilin et Göös oy:n painotalo. Nykyään se on Espoon kaupungin taidemuseo. Se on betonirakentamisen virtuoosimainen suoritus Suomenniemellä. Vielä voidaan mainita Ruusuvuoren mestariteos Kluuvin galleria: sen piha, porrashuone ja varsinkin itse galleria. Kluuvin galleria oli Helsingin kaupungin omistama ehkä suomen kaunein näyttelytila. Nyt se on suljettu yleisöltä ja toimii kuulemma arvolleen sopivalla tavalla kaupungin kopiokeskuksena. Minusta nämä ovat hienoja ja jaloja suorituksia ja esimerkkejä betonin kauniista käytöstä. Kain Tapperin asunnottomien muistomerkki Linnanmäen huvipuiston kalliolla, sen sijaan ei ole. En tiedä miksi, mutta sen vaikutus on masentava, ehkä se on koko homman tarkoituskin.

SLAGGSTEN / SVENSKA TURISTFÖRENINGENS TIDNING 2017

Joskus myös kuona voi olla kaunista. Slaggi on sininen lasimainen kivi. Sen kiiltävä sävy siftaa vaalean sinisestä aina tumman vihreään.


Kun ihmiset keskiajalla oppivat louhimaan malmia ja sulattamaan sitä korkeissa masuuniuuneissa raudaksi, syntyi myös kuonaa. Raudan sulattamiseen tarvittiin mittaamattomia määriä puuhiiltä. Massa piti saada kuumennettua yli 1300 asteeseen. Siinä kuumuudessa kaikki suli ja rauta painavimpana painui pohjalle ja kaikki muu kevyempi nousi sakkana pinnalle.


Joskus 1700-luvulla oivallettiin, että tämä pinnalle kellumaan jäänyt kuona oli käyttökelpoista tavaraa. Siitä voi valaa rakennuskiviä. Slaggitiili on siis yhdessä poltetun savitiilen kanssa kehitetty ensimmäinen keinotekoinen, siis ihmisen tekemä rakennuskivi. Sitä näkee Suomessa ainakin Fagervikissa, Fiskarsissa ja Taalintehtaalla.

LEONARDO DA VINCI 1490 / MADONNA LITTA / HERMITAGE, ST. PETERSBURG

Kun lapsi syntyy tähän maailmaan, hänen suuhunsa osuu ensin äidin tissi. Se tuntuu ihanalta ja siitä lähtien ihminen on halunnut ottaa selvää maailmasta pistämällä kaiken suuhunsa. Mutta lopullisen kuvan todellisuudesta ja sen luonteesta saa, kun pikkulapsena talviaamuna painaa kielen parvekkeen kaiteeseen. Se tulee kerralla selväksi. Ja samalla todellisuuden tutkimus ja kaiken vastaan tulevan suuhun paneminen muuttuu sopimattomaksi.


26.4.2020 Martin Relander

0 views