Etsi

KALUSTE

Ja nyt itse asiaan. Olemme aikaisemmin käsitelleet aika suuria asioita, mutta nyt ryhdytään käsittelemään pienempiä ja ihmisen mittakaavaisia asioita. Siis kalusteita. Ihmisen ja rakennuksen rajapintaa. Tuoleja. Lähellä meitä, aivan takapuolen alla. Se on laji, jossa suunnittelijan taidot lopullisesti mitataan.


Nyt edetään kovaa vauhtia ja mutkat pannaan suoriksi. Näkökulma on kotimainen. Suomalaisen kalustesuunnittelun huipulta huipulle. Ja huippuja riittää. Jos asiaa ajattelee, voi ilman pienintäkään pöhötystä sanoa, että tämä kansakunta on kalustesuunnittelun saralla saanut aikaan aika vaikuttavia tuloksia.


VALAAN SELKÄNIKAMA / MERRILL´S AUCTIONEERS & APPRAISERS 2019

Ihminen voi istua millä kivellä tai kannolla tahansa. Mutta jäämeren rannalla, missä Golf-virta jäätyy, voi istua myös valaan selkänikamalla. Se herättää kaikenlaisia ajatuksia. Katolisen kirkon pannaan julistama munkki, Martti Luther oli alkanut arvostella katolisen kirkon anekauppaa. Hän piileskeli Wartburgin linnan kammiossa ja istuskeli valaan selkänikamalla kääntäessään raamatun kirjoituksia kansan kielelle ja laatiessaan kirkon reformia. Hän syöksi kirkkoa puhdistaessaan Euroopan ja koko maailman verisiin uskonsotiin, jotka eivät ole päättyneet vieläkään. Ja meidät kaikki muut ikuisiin omantunnon tuskiin.


MARTTI LUTHERIN KAMMIO / WARTBURGIN LINNA / SAKSA

Mutta miksi ihminen istuu, kun hänet on oikeasti luotu kävelemään ja kulkemaan. Tästä asiasta on monta käsitystä. Esimerkiksi se, että istuessaan ihminen osoittaa saavuttaneensa etuoikeutetun aseman. Etuoikeus on sitä, että voi tehdä jotain jota meitä ei ole luotu/tarkoitettu tekemään. Istumaan ja ajattelemaan. Kuten sanottu ajattelusta seuraa yleensä aika kamalia asioita. Istuminen on oikeasti ainoa asento, jossa ihminen voi pysyä pitkään paikallaan. Ja nyt meidän kaikkien on pakko istua joka päivä ja koko päivä ansaitaksemme jokapäiväisen leipämme. Kiitos Martti Luther.

Istuin on vallan merkki ja istuminen on vallan korkeinta käyttöä. Kaikki vallassa olevat ja valtaa pitävät hallitsijat istuvat, kun muut seisovat. Jumala, paavi, kuningas, prinssi ja tuomari istuvat valtaistuimillaan ja ovat istuessaan erehtymättömiä. Ja mitä muuta vallankumous oikeasti tarkoittaa kuin sitä, että hallitsija syöstään valtaistuimeltaan. Tuoli kaadetaan ja viedään pois alta.


CORONATION CHAIR 1296 / WESTMINSTER ABBEY

Westminster Abbeyn kirkossa säilytetään valtaistuinta, jossa kaikki Englannin kuninkaat on kruunattu vuodesta 1296 lähtien. Viimeksi kuningatar Elisabeth II. Sen alle on sijoitettu kivi The Stone of Scone, jolla Scotlannin myyttinen kuningas, Macbeth aikanaan seisoi.


EZRA POUND / VENETSIA 1964 / KUVA: DAVID LEES

Jos meidän pitäisi antaa aikakaudestamme yksi kuva, se olisi kai kuva istuvasta ihmisestä. Mutta ennen kuin tähän tultiin, pitää muistaa, että tuoli oli talonpoikaisessa Suomessa harvinainen kaluste. Istumista pidettiin laiskuutena. Pirtin ja tuvan kalustus syntyi pitkistä penkeistä ja pöydistä. Penkeillä istuttiin vain kun syötiin ja maattiin vain kun oltiin väsyneitä ja mentiin nukkumaan.


Kun tuoleja joskus 1800-luvulla ruvettiin tekemään ja käyttämään yläluokan tapoja ja tavaroita jäljitellen, otettiin mitä oli tarjolla. Puuta, kirves ja puukko. Ja omassa kekseliäisyydessään ja kömpelyydessään syntyneet tuolit sävähdyttävät vieläkin.


JUURAKKOTUOLI / KANSALLISMUSEO, SEURASAAREN ULKOMUSEON KOKOELMAT

Juurakkotuoli on yhdestä luonnonväärästä puusta tehty istuin. Tukkipuun rungosta ja juurakon taitekohdasta eli polvesta veistetty istuin. Se osoittaa omavaraisen talonpoikaiskulttuurin nerokasta materiaalinkäyttöä ja kekseliästä rakenteellista ajattelua.


Istuin ja selkä ovat samasta puusta. Tuolissa käytetään hyväksi puun lujinta kohtaa, joka ei petä koskaan. Tarvittiin vain pari tappia jaloiksi ja homma oli valmis. Istuimen puun syysuuntaa seuraava muoto on plastinen ja antaa tuolille luontevan kauniin muodon. Jokainen tuoli on tietenkin vähän erilainen riippuen siitä minkälainen juurakko sattui löytymään. Säännöllisellä muodolla ei ollut mitään arvoa tai tarvetta.


NAKKILALAINEN KEINUTUOLI / SATAKUNNAN MUSEON KOKOELMAT / PORI

Myöhemmin alettiin kaikkein varakkaimpien suurtalonpoikien saleissa istua Ruotsista lähtöisin olleella keinutuolilla. Tämä mystinen juhlakalu on tuolityyppi, jossa barokin peruja mikään ei ole suorassa. Kaikki on vinossa, kaarevaa ja aaltoilevaa. Ja kaiken huipuksi koko komeus keinuu. Suomessa keinutuoleja veistettiin monessa paikassa, mutta Nakkilan ja Urjalan viljavissa ja varakkaissa pitäjissä niistä tuli jotenkin parempia kuin muista ja niistä tuli maanlaajuisesti tunnettuja malleja.


Keinutuolin jalakset ovat luonnonväärää puuta. Tuolin rauhallinen keinuva liike tuntuu hyvältä. Se on talonpoikaista terapiaa. Ja jos ajattelee tuolin ergonomiaa, tieteenalaa, jota tekijät eivät tunteneet, siinä ei ole mitään korjattavaa. Tuolissa on ristiselän tuki, istuimen etureuna on pyöristetty, käsinojat ja niskatuki oikealla paikallaan. Kaikki perusasiat kohdallaan.


Maailma muuttui kovaa vauhtia. Alkoi teollistuminen ja muuttoliike kaupunkeihin Suomessakin, vaikka se tuli myöhään, paljon myöhemmin kuin Keski-Euroopassa. Teollistuminen tarkoittaa tavaroiden valmistustavan ja tekniikan murrosta. Työnjakoa ja erikoistumista. Sarjavalmistuksessa tuotanto jaetaan niin pieniin ja yksinkertaisiin osiin, että kuka tahansa lapsi tai taitamaton, siis matalapalkkainen työläinen tai kone selviää siitä. Ja se on loputtomasti toistuvaa niin, että valmistaminen nopeutuu ja halpenee.


Tuotanto keskittyi tiettyihin paikkoihin, suuriin verstaisiin, teollisuuslaitoksiin ja tehtaisiin. Teollisuuden uusi logiikka merkitsi murrosta myös kalusteiden valmistuksessa. Tarvittiin kalliita koneita ja suuria tuotantotiloja. Niiden rakentaminen vaati kasautunutta varallisuutta tai lainanottoa. Kapitalistinen talousjärjestys vyöryi kalustetuotantoon. Jotta tämä olisi ollut mahdollista ja kannattavaa, täytyi teollisen tuotannon olla jatkuvaa, päättymätöntä ja rajatonta. Raaka-aineen riittävyys ja saatavuus oli taattava. Vakiomitat ja muodot pidettävä. Yhtenäinen tasalaatuinen raaka-aine saatava/turvattava. Mutkat suoristettava ja oksat poistettava. Ja näin tästä välttämättömyydestä, yksinkertaisesta ja täysin identtisestä mittatarkasta kalusteesta tuli samalla uusi esteettinen ihanne.


MUURAME TUOLI NO. 1 / SATAKUNNAN MUSEON KOKOELMAT / PORI

Vuonna 1903 perustetaan Suomessa Muuramen tuolitehdas. Alkuperäiseltä nimeltään Suomen Tuoli-, Kalusto- ja Sorvaustehdas Muuramessa. Se mainosti itseään näin. Tehdas oli ainoa laatuaan Pohjoismaissa. Muurame tuoli on ensimmäinen teollisesti sarjavalmistettu tuoli Suomessa, ja se merkitsi siirtymistä omavaraistaloudesta teolliseen tuotantotalouteen. Se on meidän vastineemme Thonet-tuolille Keski-Euroopassa ja Lutherin tehtaille Virossa ja Baltiassa. Se on vaatimaton, yksinkertainen, pelkistetty ja moneen käyttöön sopiva kaunis ja kevyt tuoli.


Tuolin jalat on sorvattua ja höyrytaivutettua koivua. Pyöreä istuin on koivuviilusta puristettu ja perforoitu muotopuriste. Tuoli on hyvin kevyt, siro ja monikäyttöinen. Tuolista tuli kaupallinen menestys ja suurin osa tuotannosta vietiin Venäjälle Pietariin ja Moskovaan.


Kun pato oli murtunut ja pyörät lähteneet pyörimään ei paluuta entiseen enää ollut. Teollistumisen kriitikot John Ruskin, William Morris ja kummppanit saattoivat vikistä, valittaa ja murjottaa teollistumista ja kapitalismia vastustaessaan. Mutta Arts and Crafts oli tuhoon tuomittu liike ja yritys jo ennen alkuaan.


Suomessa huonekalutehtaita perustettiin ympäri maata, koska puuta ja vettä oli joka puolella runsaasti saatavilla. Suurin osa niistä oli pieniä laitoksia ja ne tuottivat kalusteita lähinnä paikalliseen käyttöön, mutta joistakin tuli suuria. Ja ne pystyivät kansainväliseen vientiin.

WERNER WEST / W1 TUOLI 1930 -1934 / WILHELM SCHAUMAN

Suurin oli Oy Wilhelm Schauman Ab. Se oli 30-luvulla maailman suurin vaneritehdas. Ornamon perustaja ja Stockmannin tavaratalon piirustuskonttorin johtaja Werner West oli Arttu Brummerin ohella tuottelias kalustesuunnittelija. Hän keskittyi teollisesti sarjavalmistettuihin moderneihin kalusteisiin, mutta ei tyylillisesti halunnut murtaa tai kumota mitään eikä ollut suunnittelussaan ja muotokielessään niin radikaali kuin Alvar Aalto ja siinä mielessä epäkiitollisessa asemassa, ottaen huomioon Aallon dominoivan aseman kalustesuunnittelussa. Mutta West piirsi monia kauniita ja selkeälinjaisia kalusteita. Hän käytti tuoleissaan koivua, höyrytaivutusta ja muotopuristetta. Muotokieli oli perinteinen ja klassinen. Monissa hänen tuoleissaan voi nähdä piirteitä antiikin Klismos-tuolista.


ALVAR AALTO / 403 -TUOLI 1930 / ARTEK

1920-luvun lopulla lavalle ja kehiin nousee Alvar Aalto. Aalto aloitti samoilla spekseillä kuin Mart Stam, Marcel Breuer ja Mies van der Rohe. Hän näki miten koko modernin arkkitehtuurin kuohukerma Gropiuksen masinoimassa Weissenhofin asuntonäyttelyssä vuonna 1927 ryntäsi taivuttamaan ohutseinäistä huonekaluputkea monenlaisille mutkille. Samoin teki Aalto, mutta hänellä oli hyvä pelisilmä ja hän oivalsi nopeasti mahdollisuuden erottautua sakista käyttämällä puuta teräksen sijasta lujan joustavan ulokkeisen, cantilever-rakenteen aikaansaamiseksi. Puu on kevyt, luja ja lämmin koskea. Kun nopeasti kuivuva liima löydettiin oli laminointiin perustuvan muotopuristeen teollinen sarjavalmistus mahdollista.


Alvar Aalto teki taivutuskokeillaan yhdessä puuseppä Otto Korhosen kanssa läpimurron 1930-luvulla. Loppu on kalustesuunnittelun historiaa. Mutta ehkä kaikkein merkittävintä on lopulta se, että Aalto teki uutta tekniikkaa soveltaessaan samalla onnistuneen symbolisen vallankumouksen. Hän käytti kotimaista vaaleaa puuta ilman pintakäsittelyä, koristelua tai verhoilua. Yrittämättä tehdä koivusta yhtään sen hienompaa tai eksoottisempaa kuin mitä se on, hän onnistui kääntämään kalusteiden esteettiset arvosteluasteikot ylösalaisin. Ja tekemään vaatimattomasta ja tavallisena pidetystä kotimaisesta materiaalista ihailtavaa.


ALVAR AALTO / PATENTTIHAKEMUS 1927

Perinteisesti puusepänverstaissa briljeerataan hienoilla, monimutkaisilla ja vaivalloisilla tarkkuutta vaativilla liitoksilla. Aalto ja Korhonen sen sijaan ratkaisivat rakentamisen ikuisen probleemin - kuinka pystysuora pilari liitetään vaakasuoraan palkkiin lennokkaasti - sahaamalla puu ohuiksi säleiksi, täyttämällä lovet liimalla ja taivuttamalla pakka väkisin 90 asteen suoraan kulmaan.

ALVAR AALTO / PAIMION TUOLI 1928 / ARTEK

Aalto keksi vielä hyvän perustelun tuolin omaperäiselle muotokielelle. Paimion keuhkotautiparantolan potilaiden piti panna kätensä selkänojan taakse ja vetää keuhkot täyteen raikasta ilmaa. Mutta me emme mene tähän halpaan vaan ihailemme tuolia ihan sellaisena kuin se on kaikkine puutteineenkin ja riippumatta siitä kuinka hyvä tai huono siinä on istua.


Kalusteiden suunnittelu oli pitkään arkkitehtien asia. Ne oli tarkoitettu heidän suunnittelemiinsa rakennuksiin. Jonkinlaisen kokonaistaideteoksen luominen oli kai tavoite pitkään.


Kun Suomessa oli Ateneumissa 1950-luvulla Taideteollisuus-Keskuskoulussa (Taideteollisessa keskuskoulussa) aloitettu koristeveiston ja huonekalupiirustuksen koulutus, johti se sisustusarkkitehtuurin ja kalustesuunnittelun erikoistumiseen omaksi itsenäiseksi disipliiniksi ja taideteollisuuden haaraksi. Tämän kalustesuunnitteluun erikoistumiseen johtaneen liikkeen pioneeri ja varsinainen pelimies oli Ilmari Tapiovaara.


Tapiovaara oli saanut jonkinasteisen kaupallisen koulutuksen ja hän toimi sodan aikana varustelutehtävissä Kannaksen rintamalla. Tapiovaara suunnitteli kalusteita kaikista mahdollisista ja mahdottomista materiaaleista ja hänen laajasta tuolituotannostaan on vaikea valita vain yhtä hyvää esimerkkiä. Tapiovaara kokeili suunnilleen kaikkia materiaaleja ja valmistustekniikoita, jotka olivat tarjolla. Mutta ehkä Wilhelmiina-tuoli on niistä kaikkein elegantein.

ILMARI TAPIOVAARA / WILHELMIINA 1950 / LAUKAAN PUU

1939 Suomi joutui sotaan Venäjää vastaan ja hävisi sen. Sitä seurasi maa-aluiden luovuttaminen, kiihtyvä teollistuminen, kaupunkeihin muuttaminen, jälleenrakennuksen kausi ja nopea taloudellinen nousukausi. Olympiavuosi 1952 merkitsi yhden aikakauden päättymistä ja uuden alkamista. Suomi oli siirtynyt nykyaikaan.


OLAVI HÄNNINEN / CAFÉ PALACE TUOLI 1952 / VELJEKSET LAMPINEN / DESIGNMUSEO

Café Palacen tuoli on osa Olympiavuonna 1952 valmistunutta Eteläranta 10 rakennushanketta, jossa maan parhaat suunnittelijavoimat Viljo Revellin johdolla suunnittelivat modernin arkkitehtuurin kokonaistaideteoksen. Teollisuuspalatsin toisessa kerroksessa sijaitsi tyylikäs kahvila, johon Olavi Hänninen suunnitteli kevyen pikkutuolin. Akryylimuovista tyhjiömuovaamalla puristettu istuinkuppi on kolmiulotteisessa plastisuudessaan aikanaan ainutlaatuinen ja ilmeisesti ensimmäinen muovipohjaisesta materiaalista valmistettu tuoli Suomessa.


Opiskeluaikanani, vielä 1980-luvun alussa Palacen kahvilassa oli Hännisen radikaaleja tuoleja ennen kuin kahvila ajautui rappiolle ja vajosi rasvan hajuiseksi grillikuppilaksi. Jossain vaiheessa 1990-luvulla koko räkälä remontoitiin ja kaikki kamat heitettiin jätelavalle - niin kuin siihen aikaan oli tapana tehdä.


ANTTI NURMESNIEMI / PALACE SAUNAJAKKARA 1952 / VUOKKO

Antti Nurmesniemen saunajakkara on toinen Etelärannan teollisuuspalatsiin suunniteltu tuoli. Se oli tarkoitettu rakennuksen katolla sijatsevan pomosaunan kalusteeksi. Se on koivuvanerista valmistettu hevosenkengän muotoinen saunajakkara. Kiilatapein kanteen tapitetut jalat. Ja niin kuin jokainen ymmärtää tuoli viittaa epäsuorasti primitiiviseen juurakkotuoliin ja toimii hyvin kosteissa tiloissa, kun pesuvesi estotta valuu kannen aukosta pois.


Suomalaisen taideteollisuuden kultakausi osui 1950-60 -luvuille. Pelipaikka oli Milanon Triennaali. Vähän liioitellen voi sanoa, että yksi mies, Olof Gummerus - neilikka rintapielessään - masinoi suomalaisen teollisuuden vientioperaation Italiaan, jolla ei ole historiassamme vertaa. Se on ihme ja sen ihmettely ei missään nimessä ole liioiteltua.


ANTTI NURMESNIEMI / TRIENNALE TUOLI 1959 / PIIROINEN

Antti Nurmesniemi suunnitteli Vuokko Nurmesniemen kanssa yhden ehkä kaikkein tyylikkäimmän suomalaisen taideteollisuusnäyttelyn Milanoon ja sen verukkeella tai osaston rekvisiitaksi hän tarvitsi pientä kevyttä tuolia, joka ei veisi huomiota pois itse näyttelyssä. Syntyi Triennaaliin pikkutuoli ja mestariteos, jota Arvo Piiroinen vieläkin valmistaa ja kauppaa 2500 euron sopivaan hintaan.


Tuolissa on kromattusta ovaalista teräsputkesta hitsattu kelkkarunko. Kannatta kiinnittää huomiota Nurmesniemen epäortodoksiseen ratkaisuun asettaa jalasten ovaalit putket vaakasuoraan eikä rakenteellisesti tehokkaampaan pystysuoraan asentoon. Kaikkien rakenneoppien vastaisesti. Mutta juuri siitä tuolin hienous ehkä syntyykin. Tuolissa on mustalla nahalla verhoiltu istuin. Kromi ja nahka on yksi yli 100 vuotta kestäneen modernin muotoilun aikakauden hyväksi havaittu yhdistelmä.


EERO SAARINEN / TULIP CHAIR 1955 / KNOLL INTERNATIONAL

Eero Saarisen Tulppaani-tuoli on pitkälle viety kehitelmä Eero Saarisen ja Charles Eamesin yhteistyössä tekemästä New Yorkin Modernin taiteen museon, Organic Design in Home Furnishings kilpailuehdotuksesta vuodelta 1940. Tuolissa on ennennäkemättömän vapaamuotoinen, plastinen istuin. Knollin valmistamassa tuolissa on verhoiltu lasikuituistuin ja alumiinista valettu jalka. Ja se on vieläkin International Style -arkkitehtuuriin kuuluva väistämätön rekvisiitta.


CHARLES EAMES, EERO SAARINEN JA FLORANCE KNOLL

Mutta vielä ei kannata repiä pelihousujaan vaan odottaa sitä hetkeä, kun suomalaisen kalustesuunnittelun huippujen huippu, meidän Mount Everestimme nousee näköpiiriin. Tarkoitan tietenkin Yrjö Kukkapuroa ja Karuselli-tuolia. Tuoli esiteltiin Kölnissä 1964 ja kriitikko on sanaton, kun katsoo hintalappua ja ajattelee kuinka monta kuukautta pitää tehdä töitä ansaitakseen hankintaan riittävät rahat.


YRJÖ KUKKAPURO / KARUSELLI 1964 / HAIMI / AVARTE / VITRA

Karuselli on Yrjö Kukkapuron mestariteos. Mikään ei vedä vertoja sen ihmisvartalon mukaisille muodoille. Nahalla verhoiltu lasikuituinen istuin on ripustettu kumipuslien avulla teräksiseen aisarakenteeseen niin, että se pyörii ja keinuu mukavan rauhoittavasti. Tähän me uppoamme, vajoamme, sulaudumme, uimme ja keinumme kuin lapset äidin sylissä, siihen hetkeen asti kunnes istuminen loppuu.


Tuolin synnystä on monia kummallisia tarinoita. Naurettavin on Sir Terence Conradin esittämä versio, jonka mukaan Kukkapuro tuli humalassa kotiin ja kaatui pihan lumikinokseen. Noustuaan ylös hän huomasi hyvän istuinmuodon ja asennon. Parempi versio on se, että Irmelin vanhemmilla oli Alvar Aallon käsinojallinen 406-tuoli jonka päälle Kukkapuro levitti kanaverkon ja istui itse päälle. Noustuaan ylös hän huomasi, että tulos oli lupaava. Mutta ei se tietenkään niin helppoa ollut. Ennen kuin tuolin muoto oli valmis, tarvittiin runko, verkko, kipsiä, hiomista ja taas hiomista. Valumalli, muotti, lasikuitua, hartsia ja laminointia. Ja taas hiomista ja kiillottamista jne.


Yrjö Kukkapuro oli raivannut tien korkeatasoiselle modernille suomalaiselle kalustesuunnittelulle ja herättänyt kansainvälistä mielenkiintoa ja kysyntää sitä kohtaan. Tie oli auki. Suomalaisessa kalustesuunnittelussa ja -tuotannossa meni yhden sukupolven ajan todella lujaa. Hyvässä imussa kehiin nousi Kukkapuron johdolla opiskellut uusi sukupolvi kalustesuunnittelijoita. Yrjö Wiherheimo, Ben af Schultén, Simo Heikkilä, Jouko Järvisalo ja Pentti Hakala. 1980-luvulla Suomessa perustettiin useita uusia huonekaluyrityksiä, Avarte, Vivero, Tarzan, Inno, Lilyriver, Mobel ja mitä muita niitä oikein olikaan.


BEN AF SCHULTÉN / MALLI 441 SAFARI -TUOLI 1970-LUKU / ARTEK

Ben af Schultén oli yli 30 vuotta Artekin taiteellinen johtaja ja suunnitteli kalusteita täydentämään Alvar Aallon kalustekokoelmaa. Hänen suunnitelmissaan näkyy rento materiaalin käyttö ja mitoitus. Safari-tuoli oli 1970-luvun klassikko. Maire Gullichsen oli kaikilta kiireiltään kerennyt perustaa Noormarkun käsityön tuottamaan taideteollisuusesineitä paikallisesti länsirannikolla. Noormarkun puupajaan oli hankittu yläjyrsin ja terät, jotka sopivat paksujen pyöreiden profiilien jyrsimeseen. Ben teki työtä käskettyä. Syntyi Suomen ja pohjoismaiden kaunein lasten syöttötuoli sekö sarja puu- ja nahkarakenteisia safarituoleja.


YRJÖ WIHERHEIMO & SIMO HEIKKILÄ / VISIO 100 1982 / VIVERO

Yrjö Wiherheimon ja Simo Heikkilän suunnittelema Visio-tuoli on 1980-luvun läpimurto ja aikansa ikoni. Se oli sensaatio Kööpenhaminan ja Milanon huonekalumessuilla. Tuolin typologiassa, keveydessä ja joustavuudessa, on jotakin todella omaperäistä ja ainutlaatuista. Sitä on lajissaan vähän vaikea verrata mihinkään ellei nyt halua pitää Marcel Breuerin Wassily tuolia jonkinlaisena teoreettisena esikuvana


Visio syntyi samaan aikaan kun postmoderni arkkitehtuuri ja kalustesuunnittelu 1980-luvulla pursusi kaikkien vanhojen rajojen yli. Se osoittaa, että on olemassa muitakin ilmaisuvoimaisia tyylilajeja kuin vitsien kertominen ja todistaa kuinka vähän on paljon. Sen idea on näyttää miten herkkä pelkistäminen ja kirkastaminen kannattaa. Tuolin hienous on teräsjousi, jonka avulla ohut istuin- ja selkänoja kiinnittyvät hentoon 16mm teräsputkirunkoon. Kaiken kruunaa sirot keskiöttömät kalustepyörät. Tuoli joustaa mukavasti siinä istuttaessa. Ei tarvita paksuja pehmusteita.


Mutta tuolin nerokas rakenne ei vielä riittänyt epä- ja ennakkoluulojen voittamiseen. Tarvittiin kova myyntiargumentti. Wiherheimo ja Heikkilä oivalsivat, että joustava rakenne sopiin hyvin esimerkiksi laivoihin, jossa jouset vaimentavat koneitten värähtelyn ja tasaavat aaltojen aiheuttamaa keinuntaa. Todella mielikuvituksellinen markkinointi-idea. Tuoli on hieman muunnellussa muodossa vieläkin Viveron tuotannossa.


JOUKO JÄRVISALO / LOVI 2000 / MOBEL

Jouko Järvisalo on yksi kaikkein ahkerimpia, tuotteliaimpia ja menestyneimpiä kalustesuunnittelijoitamme. Jouko on muotoilun tiedemies. Järvisalon tuolit ovat hypoteesejä ja oletuksia. Als Ob. Yhden kalusteen ulottuvuuden ja ominaisuuden, muodon, rakenteen tai funktion suhteen mahdollisimman pitkälle vietyjä ja huolella tehtyjä kokeita.


Järvisalon kalusteiden tunnuspiirre on niukkuus vai voisiko sitä kutsua tiukkuudeksi. Pelkistetty suora ja suorakulmainen muoto ja rakenne. Mutta pienissä yksityiskohdissa piilee aina herkkiä ja hienoja asioita.


Järvisalo suunnitteli ensin Innolle ja nyt Mobelille (Mobel Products Oy), joka on perustettu hänen suunnitelmiensa kalusteiden valmistamiseen ja markkinointiin. Kalustesuunnittelijapiireissä on odotettu, milloin ensimmäinen Mobel-palkinto jaetaan, minkä suuruinen se on ja kennelle se myönnetään?


PENTTI HAKALA / RIVER 1980-LUKU / LILYRIVER

Pentti Hakala on Saarijärven kulttuurikehdosta kansainvälisen muotoilun kirkkaimpaan valokeilaan noussut maatalonpoika ja kansakoulun opettaja. Oikeasti hän on shamaani ja runoilija, joka elää jatkuvassa kielen kriisissä. Hänellä on vähän aikaa ja sanoja, mutta paljon sanottavaa. Pitää muistaa, että Ei. on täydellinen lause ja hiljaisuus on merkityksellistä musiikissa.


Nautittuaan hetken aikaa muotoilun makeista ja katkerista hedelmistä ja petyttyään mammonan airuiden katteettomiin lupauksiin, hän jätti kalustesuunnittelun, modernismin ja hylkäsi taiteen ja teollisuuden epäpyhän alianssin ja siirtyi vapaan kuvataiteen kaidalle polulle. Vettä ja leipää ja ....


Hakalan tuotanto on niukka, mutta sitäkin tiukempaa ja herkempää. Hakala on suunnitellut omaperäisiä kalusteita Innolle, Lilyriverille, Yosoylle, Martelalle ja Mobelille. Tämä 1980-luvun alussa suunniteltu tuoli sekoitti italialaisen Cassinan johtajien päät ja syöksi Hakalan hetkeksi kalustesuunnittelun eturiviin.


ILKKA SUPPANEN / NOMAD TUOLI 1999 / PROTOTYYPPI

Vielä yksi hyvä esimerkki, siitä mitä tässä ajetaan takaa ja mitä arte et techne, taide ja tekniikka tarkoittavat. Ilkka Suppasen Nomad-tuoli oli alun perin pohjoismaisten muotoilukoulujen Varde-näyttelyyn suunniteltu tekninen runo. Paksu villahuopa on ripustettu ohuiden jousiterässauvojen varaan. Istuinasento on letkeä ja tuoli keinahtelee mukavasti istujan alla. Italialainen Cappellini teki siitä vähän aikaa sohvaversiota.


Kun takapajuinen pieni kansakunta, jossain maailman reunalla, kylmässä pohjolassa saa aikaan kaikki nämä kalustesuunnittelun kiistattomat mestariteokset pitää ottaa hattu päästä Näin on luotu tähän maailmaan, ihmisten hyödyksi ja iloksi jotakin omaperäistä, kaunista, mukavaa ja hyvin toimivaa.


Mutta lopuksi on pakko sanoa, että tämä kultakausi on kohta ohi. Samalla tavalla kuin Suomenniemeltä ensin meni tekstiiliteollisuus 1980-luvulla ja sitten keramiikka- ja lasiteollisuus 1990-luvulla niin nyt menee loputkin kalusteteollisuudesta. Artek, Avarte, H.K.T. Korhonen ja Veljekset Korhonen ovat menneet konkurssiin tai myyty ulkomaille jo monta kertaa. Loput kituuttavat henkihievereissään idästä, etelästä ja lännestä tulevan maahantuonnin kanssa.


Vaikka talouden, tuotannon ja kaupankäynnin lainalaisuudet eivät kuulu ydinosaamisalueeseeni, niin sanonpa että kansainvälisen kaupan rajoitusten purkaminen, halpatuonti ja kilpailun koveneminen ovat yhdessä EU-kilpailumääräysten ja valtion hankintalakien kanssa nakertaneet pohjaa pois kannattavalta ja omaperäiseltä aineellisen kulttuurin tuotannolta. Ja samalla vieneet historiallisesti korvaamattoman arvokkaan kalustetuotannon pois Suomesta.


Kuten jokainen valistunut lukija huomaa, tästä esityksestä puuttuu monen entisen ja nykyisen kansallismuotoilijan nimi. Mutta Atlaksen periaatteiden mukaisesti herrat Auvinen & Wiherheimo ovat syyttömiä ja allekirjoittanut on yksin vastuussa kirjoitusten sisällöstä ja joutuu siksi vilkuilemaan sivuilleen kävellessään Helsingin öisillä kaduilla.


RUDI MERZ / PRIMI TUOLI 1980

Pyörä on pyörähtänyt ja me olemme palanneet sinne mistä me alun perin lähdimme liikkeelle. Sillä jäljellä ovat vielä Kari Virtanen, Rudi Merz, Seppo Auvinen ja monet muut taitavat puusepät. He toimivat ja tuottavat edelleen huonekaluja, mutta toisella tavalla. Pienessä mittakaavassa. Paikallisesti ja lokaalisti. Ja jos haluatte myös globaalisti. Istukaa alas, olkaa hyvä.


Martin Relander 2.2.2022


215 katselukertaa

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki